Taivaallinen sinihomejuusto-pähkinäsalaatti, NAM!

Moni on kysellyt ohjetta tähän meidän all time favourite salaattiin. Nappasin ja kopioin ohjeen aikoinaan lastenklinikan yövuroissa päivystäessäni, Koti- ja keittiö lehdestä. Yön hiljaisempina hetkinä oli todella järkevää kuolata reseptien perään mutta pysyi ainakin hereillä! 😀

Ensimmäisen kerran toteutin ohjeen vasta noin vuosi sitten, suositun Alexander-Gullichsen pinaattipastan  kylkiäisenä, perheemme sunnuntai päivällisellä. Siitä lähtien tämä ohje on jäänyt valikoimaan. Toimii hyvin tarjoiltavana esim. illanistujaisissa. Salaattissa on ehdottomasti parasta sen monivivahteikkaat maut, eikä ikinä tiedä, mitkä salaatin raaka-aineet milläkin suupalalla korostuvat.

IMG_3617

Kopioissani ei ollut lehden nimeä muttä pienen metsästyksen jälkeen löysin kuin löysinkin alkuperäisen ohjeen netin syövereistä ja arkiston aarteista, koti ja keittiö lehden nettisivuilta. Tässä linkki alkuperäiseen reseptiin: http://www.kotijakeittio.fi/sinihomejuusto-p%C3%A4hkin%C3%A4salaatti

Itse teen pitkälti muistista tällaisella versiolla, ohje mitoitettu noin neljälle.

Kastike
1 pieni punasipuli
1 tl sokeria
1 tl suolaa
1 rkl punaviinietikkaa
3 rkl sitruunaöljyä

Salaatti

Pinaattia (joko 2x 70g pinaatinlehtirasiaa tai kolmasosa isosta pinaatinlehti pussista)
1 rasia  vihreitä viinirypäleitä
1 pkt aura sinihomejuustoa
2 dl paahdettua saksanpähkinää/pecan pähkinää

Tee ensin kastike. Pilko puolitettu punasipuli ohuiksi siivuiksi. Laita siivut esim. lasiin ja siroita niiden päälle sekä suola että sokeri. Lisää etikka sekä öljy. Sekoita ja anna sipulien marinoitua sillä aikaa kun teet salaatin. Käänetele välillä sipuleita marinaadissa.  (Huom! Tämä kastike toimisi loistavasti myös esim. fetasalaatissa!)

Paahda seuraavaksi pähkinät pannulla. Sillä aikaa kun pähkinät jäähtyvät, huuhdo pinaatit ja viinirypäleet. Lisää kulhoon ensin pinaatit, sitten puolitetut viinirypäleet. Lisää pähkinät ja paloiteltu/murustettu juusto. Lisää lopuksi sipulimarinaadi ja sekoita kevyesti. Vaihtelevasti olen käyttänyt joko pelkkää pecan pähkinää tai saksan- ja pecan pähkinöiden sekoitusta. Mustapippuria en ole itse muistanut useinkaan laittaa, siispä jotain uutta jää ensi kertaan itsellekkin! 😉

IMG_4120

 

Tätä salaaattia voimme suositella lämpimästi  esimerkiski osaksi vappupiknikin tarjontaan! 🙂

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s