Itse tehty pallovalosarja

Jenni sai idean itsetehdyistä palovaloista ja siitä se sitten lähti.. Tällaiset valot ovat helppo tunnelmanluoja esimerkiksi hämyisiin kesäiltoihin ja juhliin, mutta toimivat ihastuttavasti arjen sisustuksessakin. Tässä Varisten sisarusten versio itsetehdyistä pallovalosarjoista.

IMG_7375

Pallovalosarjaa varten tarviset:

  • Erikeepperiä+vettä (1:1)
  • Laakea astia liima-vesiseokselle
  • Ilmapalloja
  • Lankaa
  • Sivellin
  • Suojahanskat
  • Suojapaperia

Alkuun muutama sana langan valinnasta. Lanka vaikuttaa suorasti pallon ulkonäköön / koostumukseen. Paksuudella ei ole niinkään väliä, mutta lankaa valitessa kannattaa huomoida että ohuempaa sorttia pitää kierittää pallon päälle paljon enemmän.  Sitä vastoin langan koostumuksella on enemmän väliä. Esimerkiksi villainen lanka saattaa imeä ”liikaa” liimaseosta ja kuivuessaan muuttaa langan värin tai jäädä näkyviin pallon päälle.

IMG_7094

 

Sekoita ensin liima ja vesi, yhden suhde yhteen. Me teimme testikertaa varten vesi-liimasekoituksen, jossa oli 2/3 muovimukillista kumpaakin. Liimaseokselle löytyi jääkaapista laakea ja muovinen salaattirasia joka sopi tehtäväänsä täydellisesti. Sen jälkeen puhalisimme ilmapallot. Isommat lamput saat tavallisista ilmapalloista ja vesi-ilmapalloista taas pienemmät. Levitä tämän jälkeen lattialle tai pöydälle suoja, sillä pallojen teko on liiman ansioista suht sottaista puuhaa;) Tämän jälkeen kieritä pallojen ympärille elmuklemua.

IMG_7093

 

Kannattaa tehdä yksi pallo kerrallaan. Laita hanskat tässä vaiheessa käteen ja kasta liimavesiseokseen varmistaen, että seosta tulee koko pallon pinnalle. Jos sinulla on apuri  niin toinen voi pitää lankakerää ja syöttää lankaa, sille joka kierittää langan pallon ympärille. Lankaa kannattaa kierittää pallon ympäri sen mukaan, kuinka läpinäkyvän pallosta haluat. Kun lankaa on tarpeeksi tiheästi pallon ympärillä, leikataan naru. Jos teet lamppuja yksin, kannattaa lankaa varata etukäteen tarpeeksi pitkiä pätkiä valmiiksi esille. Langoitetun lampun ympärille sivellään vielä reilusti vesiliima seosta, jotta kaikki langanosat ovat ”liimautuneet” kunnolla. Jos joku kohta jää liimaamatta kunnolla, se ei valitettavasti kuivu kunnolla ja jää pehmeäksi. Kun olet langoittanut pallot, laita ne liimankestävään alustaan kuivumaan, mielellään niin etteivät pallot liiamudu toisiinsa kuivuessaan.

IMG_7114

IMG_7123

IMG_7116

 

Anna kuivua n. 3 päivää, jonka jälkeen puhkaise pallot esim. kynsisaksien kärjellä tai neulalla ja vedä kelmu ja ilmapallon rippeet ulos pallosta. Tämän jälkeen pujota led-valosarja jokaisen pallon läpi. Jotta saat ledit pysymään pallossa kannattaa ne pujottaa mahdollisimman pinen aukon kautta. Käytimme paristoilla toimivia, sävyltään kirkkaita ledivalosarjoja (esim. Clas Ohlson).

IMG_7127

 

Me teimme pallot sisä- sekä ulkokäyttöön. Molempien lamput on aseteltu itsetehtyihin heinäseivästikkaisiin. Olemme saanut heinäseipäät isän ystävältä aidolta maatilalta Vaalasta (1930-luvulta). Isä kokosi ne ja toinen päätyi Nellin parevekkeelle ja toinen Jennin kotiin kenkätelineeksi.

Seuraavaksi muutama kuva valmiista valosarjoista. Olemme huippu tyytyväisiä tulokseen! Suhteellisen vähäisellä vaivalla kaunista kotiin ja sistustukseen :).

IMG_7250

IMG_7257

Photo 1.6.2014 11.16.12

Photo 1.6.2014 11.15.51

 

Hehkuvia askarteluhetkiä! 😀

Mainokset

2 vastausta artikkeliin “Itse tehty pallovalosarja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s