Kosmetiikka kauniisti esille + kätevä organisointi

Meikkikokoelma on uhkaavasti paisunut viimeisen vuoden aikana ja säilytysonglemat alkoivat todella raastaa mieltä ja silmää. Siispä asialle oli tehtävä jotain 😉 Halusin osan meikeistä ja kosmetiikasta kauniisti esille ja lipastonpäällinen oli siihen oiva paikka. Mielestäni kosmetiikka voi olla osana sisustusta, kun sen toteuttaa siististi eikä liian ylitseampuvasti. Koska kaikkea ei voi esille työntää, sai lipaston ylin laatikko toimia säilytystilana. Samalla tuli tehtyä meikkikokoelman kevätsiivous ja karsinta. Seuraavaksi melkoinen kasa kuvia säilytysratkaisuista infoineen 🙂

Photo 31.1.2015 19.15.03

Lipasto on usealle tuttua Ikean Malm-sarjaa valkoisena ja neljällä vetolaatikostolla. Malm-lipastoon löysin muutama kuukausi sitten Ikeasta maitolasisen päällisen (löytyy myös savuisen harmaana), joka ihanasti toi uutta ilmettä koko lipastoon ja oli ilahduttavan huokea!

Photo 29.3.2015 11.11.50Photo 28.3.2015 14.45.05

Lipaston päällä on kaksi muovista huulipuna/kasvomeikki-holderia, jotka ostin Tigerista. Tigerissa on yllättävän paljon näitä holdereita erimallisina ja tietysti Tigerin tapaan hinta on kohdillaan. Holderit ovat jämäkkää tekoa ja siistit. Seuraavaksi lipastolla lymyää löytö Etolasta eli kirkas muovinen boksi kannella varustettuna. Tämä oli liian söpö hyllylle jätettäväksi ja jo kaupassa tiesin miten sitä hyödynnän. Boksi sisältää irtoluomivärejä laidasta laitaan. Boksin päällä on HM:n lasinen rasia, jossa säilytän päivittäin käytettäviä koruja ja sen päällä vielä tämän hetkinen lempparituoksu, ihanan keväinen DKNY Be Delicious Fresh Blossom.

Photo 28.3.2015 14.48.11Photo 29.3.2015 10.50.35Photo 29.3.2015 10.51.01

Lipasto toisella laidalla nököttävät pyöreät sivellinpurnukat, jotka olen hankkinut HM Homesta. Näitä purnukoita löytyy edelleen myynnistä, jos ei nyt ihan samoja niin ainakin hyvin samankaltaisia. (Taitaa muuten sivellinten pesupäivä olla piakkoin edessä, hehee 😀 )Photo 28.3.2015 14.50.13

Lipaston ensimmäinen laatikko on siis pyhitetty meikeille, mutta myös koruille. Tähän ensimmäiseen vetolaatikkoon ostin Ikeasta SKUBB-laatikostot, jotka näppärästi jakavat tilan moneen osaa helpottaen hurjasti organisointia. Ne säilövät sisälleen loput huulimeikit, kajalit, kynät, puuterit, poskipunat, aurinkopuuterit, luomiväripaletit ja muut silmämeikit…kaikki sulassa sovussa keskenään 😀

Photo 29.3.2015 10.57.45Photo 29.3.2015 10.53.46

Photo 28.3.2015 15.03.13

Photo 29.3.2015 10.52.26

Photo 29.3.2015 10.55.58

Meikit ojennukseen ja pirteää keväänodotusta! 🙂

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s