Frozen aiheinen syntymäpäiväkakku :)

Sain kunnian leipoa vuosi sitten työkaverini tyttärelle syntymäpaiväkakun. Tänä vuonna kunnia jatkui ja tilauksessa oli frozen aiheinen 5-vuotis kakku.

11084587_10153092751681075_954049936_nJokaisessa projektissa on yleensä omat haasteensa ja taas tuli uusi yksi sellainen selätettyä, nimittäin Disneyn frozen piirretyn hahmojen muotoilu sokeriamassasta. Tämän kakun toteutus oli muutenkin haastava, jotta siitä tulisi uskottava ja mahdollisimman aiheen mukainen. Kaikenkukkuraksi ja hyväksi onneksi maaliskuun alussa sain mahdollisuuden testata Dr.Oetkerin uudistuneita sokerimassoja ja aikataulullisesti testaus osui kuin nenä päähän. Sain testata kaikessa rauhassa muotoilua ja uusia massoja kakkuun tarvittaviin hahmoihin. Kun pari viikkoa myöhemmin kakun oli tarkoitus valmistua, oli hahmot helppo muotoilla. Tavoitteenani oli kokeilla ensikertaa myös ihmishahmojen testausta mutta siihen haasteeseen, lähinnä kasvojen maalamiseen ja muotoiluun, ei ollut tällä hetkeillä tarvittavia rahkeita ja sorminäppäryyttä tarpeeksi. Siinä siis näperrettävää tulevaisuudelle! 😉

11040335_10153066135246075_1743606459_n
Muotoilin sokerimassahahmot alkuviikosta, jolloin ne ehtivät kuivua pääpäiväksi. Muotoiltuja hahmoja kannattaa käsitellä silkkihansikkain kakun kokoamisvaiheessa, jotta pysyvät ehjinä.

Yleensä käy niin että kakun toteutuksen lähestyessä ideat lähtevät lentoon ja niin kävi tämänkin kakun kanssa. Sain idean sparyglitter-maalin käytöstä kakun pintaan kokoamista edellisenä päivänä. Samoin alkuperäisenä ideana olleet lisäkoristeet muuttivat koostumuksensa sokerimassasta vaniljamarengisiksi, jolloin koristeista tuli enemmän lumisen oloisia  ja pehmoisemman muotoisia. Lisäksi kakku sai hieman erilaista rakennetta ja makua marenkikoristeista.

11106316_10153092753811075_609872659_n
Vaniljan makuisia marenkisatseja tuli tehtyä muutamaan otteeseen, jotta sain haluamani kokoisia koristeita ja muutaman ylimääräisen vahinkojen varalle.

Kakun pohja on tehty kinuskissan sivuilta aina takuuvarmasti onnistuvalla viiden munan sokerikakkupohjan ohjeella (http://www.kinuskikissa.fi/vinkkeja/?hakusivu=1) .

Koska sankarin toiveena oli mansikan makuinen kakku, niin mansikkamoussella täytetyt välit on taas napattu paintedbycakes blogista (http://www.paintedbycakes.com/2013/09/pink-baby-shower-cake-sweetness.html). Mousseohjeen määrä on tuplattu, jotta täytettä riitti tähän isomman kakun kahteen väliin. Tein kakun laktoosittomana.

Kakun oli tarkoitus valmistua lauantai aamuksi, joten aikataulutin tekovaiheet viikolle. Marenkikokeiluja tuli tehtyä vielä viimeinen satsi perjantai iltana! 😀

11084393_10153092753916075_421613553_n
Kinsukikissan 5 munan sokerikakkupohja on mitä mainioin ja mittakuppina toimii kaksi mukia. Aika idioottivarmaa touhua tuhochefillekin! 😉 Tällä kertaa pohjasta paistui aivan ihanan kostea.
11069193_10153092753891075_1359314928_n
Valmistin kakkupohjan jo keskiviikkona, jolloin se on ehtinyt tekeytyä täyttöä varten torstaiksi.
11118335_10153092753881075_749550761_n
Kinuskissan blogista napattu märkä ”pyyhekikka” estää pohjan kohoamisen kuprulle paiston aikana. Toimii muuten joka kerta!
11104035_10153092753716075_1082074355_n
Tulipa testattua DrOetkerin sokerimassaa myös kaulimiseen ja kakun kuorruttamiseen. Toimii!
11116051_10153092755091075_1362693776_n
Sokerimassta painettuja lumihiutaleita kakun pinnalle. Hiutaleet on sprayattu vaaleansinisellä syötävällä glittersparyllä. Hiutaleet oli helpoin lisätä kakun pintaan melkein heti sprayn kuivattua kun sokerimassa oli vielä hieman kosteaa. Kovettuneena lumihiutaleet tuppasivat murtumaan kesken siirron. Tässä vaiheessa kannattaa siis olla aika vikkelä ja samalla kärsivällinen.
11084492_10153092753661075_886629713_n
Tässä tulos kakun jännittävimmän vaiheen jälkeen. Kakun reunat on nyt siis sprayattu ja minäkin pääsin kerrankin kokeilemaan miltä tuntuu olla spray- taiteilija! Sprayhilettä löytyikin sitten mitä ihmeellisimmistä paikoista ympäri keittiötä:D Lumihiutaleetkin ovat elintarvikeliiman avulla löytäneet sopivan kaikan kakun reunoilta.
11116203_10153092751936075_1989310748_n
Seuraavaksi kiinnitin marenkilumikinokset kakun reunoille.
11081538_10153092751906075_2069478198_n
Sitten Svenin vuoro.Ennen koristeiden kiinnittämistä kannattaa kokeilla erilaisia koristelutyylejä.  Ennen kiinnittämistä kannattaa kokeilla myös, mahtuuko kaikki koristeet kakun päälle vielä silloinkin kun kakku laitetaan kakkukupuun!
11099615_10153092751716075_1601272189_n
Olaf ja marengista tehty vitonen saivat myös omat paikkansa parrasvaloissa.
11088160_10153092751586075_1285102533_n
Lintuperspektiiviä.

11117902_10153092751546075_67648157_n

Maukasta kevään jatkoa ja toivottavasti tämän kevään takatalvet ovat vihdoin ohitse! 😀

Mainokset

Yksi vastaus artikkeliiin “Frozen aiheinen syntymäpäiväkakku :)

  1. Paluuviite: FROZEN KAKKU VOL. 2 – JEN & NELLYS

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s