Överein valkosuklaa- mansikkamoussekakku

 

 Äitimme täytti viime viikolla vuosia ja halusimme Jennin kanssa yllättää hänet ihanien kukkien ja brunssin lisäksi myös kakulla. Yhteistuumin visioimme tämän ihanan raikkaan valkosuklaa- mansikkamousse kakun, joka sopii myös aivan ihanasti tulevaan ystävänpäivän teemaan.

Oli nastaa päästä itse visioimaan kakun teemaa ja sisältöä.. Ja sehän lähti hieman käsistä sitten. Kakusta tuli hieman suunniteltua överimpi eikä sen sisällöstä puutu ainakaan vaahtokarkkia, valkosuklaata tai mansikkaa!

Kakku on valmistettu hyydyttämällä kakun kerrokset kerros kerrokselta. Kakun valmistus vaatii muutaman päivän mutta tekovaiheet eivät vie paljoa aikaa kerrallaan. Hyydytys sen sijaan ottaa oman aikansa ennen kuin seuraavaa kerrosta voi valmistaa.

 

 Kakun pohjana on sitruunalla höystetty  ihanan kostea ja raikas valkosuklaabrownie, jonka päällä on kahdessa kerroksessa raikasta mansikkamoussea. Moussekerrosten välissä on mehevä mansikkapyree kerros. Päällinen on kuorrutettu mansikkavalkosuklaaganchella sekä vaahtokarkeilla.

Namskis!!

 

 Tästä ohjeeseen:

Sitruunainen valkosuklaabrownie
(n. 18 cm irtopohjavuokaan)

2 munaa
125g voita
2dl jauhoja
1dl sokeria
1tl vaniljasokeria
hyppysellinen suolaa
75g valkosuklaata
1 sitruuna kuori ja tilkka sen mehua

1.Laita uuni lämpiämään n. 175 asteeseen.

2. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat.

3. Sulata voi kattilassa.

4. Nosta kattila liedeltä ja sekoita joukkoon paloiteltu valkosuklaa ja sekoita tasaiseksi.

5. Lisää sokerit ja  suola, sekoita tasaiseksi.

6. Lisää seuraavaksi munat yksitellen, sitruunan raastettu kuori ja loraus hedelmän mehua.

7. Viimeiseksi sekoita joukkoon jauhot pienissä erissä.

8. Kaada tahna vuokaan tasaiseksi kerrokseksi.

10. Paista uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Pohja saa jäädä pohjasta melko kosteaksi.

11. Anna pohjan jäähtyä kunnolla ennen ensimmäisen moussekerroksen lisäämistä.

Marjamousse painted by cakes blogin tapaan:

2 (1) prk valion maustettua mansikkarahkaa 
3 (1,5 rkl) tomusokeria
6 (3) liivatelehteä
5 (2,5) dl kermaa

(Suluissa on puolikkaat määrät aineksia, tämä mousse tehdään kakun kahteen kerrokseen)

1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.

2. Vatkaa sillä välin kerma vaahdoksi.

3. Yhdistä rahka sekä sokerit keskenään toisessa kulhossa.

4. Sekoita lionneet liivatteet tilkkaan kummennettua vettä ja sekoita ohuena norona rahkaseoksen joukkoon kokoajan sekoittaen.

5. Lisää kermavaahto sekaan varovasti käännellen.

6. Aseta jäähtynyt valkosuklaabrownie tarjoilualustalle, poista leivinpaperi pohjan alta ja aseta irtopohjavuoanreunat tiivisti brownien ympärille. Lisää sitten marjamousse ja anna hyytyä vähintään 4 tuntia.



Mansikkahyytelö

300g mansikoita
½ dl sokeria
3 liivatetta

1. Ennen kuin alat valmistamaan mansikkahyytelöä, varmista että mansikkamousse  on hyytynyt kakkupohjan päälle.

2. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi. Surauta mansikat ja sokeri pyreeksi esimerkiksi bamixilla.

3. Lämmitä kattilassa puolet pyreestä ja lisää  siihen vedestä puristetut liivatteet. Sekoita rivakasti  seos tasaiseksi että liivatteet sulavat joukkoon.

4. Yhdistä seuraavaksi mansikkapyreet toisiinsa ja sekoita tasaiseksi. Varmista että seos on viileää ennen kuin kaadat sen ensimmäisen mansikkamoussekerroksen päälle. Laita jääkaappiin jähmettymään ainakin muutamaksi tunniksi.

5. Kun mansikkapyree kerros on hyytynyt,valmista toinen mansikkamousse satsi ja lisää se päällimmäiseksi kerrokseksi. Anna hyytyä jääkaapissa ainakin 4 tuntia.

6. Kun kakku on hyytynyt, käy läpi kakun reunat terävällä veitsellä kakun reunoilta, jotta reunat eivät lohkeile kun irroitat irtopohjaavuoan reunat kakun ympäriltä.




 


Mansikka- valkosuklaaganache:
200 g valkosuklaata
½ dl kuohukermaa
10 g Kuivattua mansikkaa

1. Valmista sitten valkosuklaaganache. Rouhi suklaa pieneksi rouheeksi ja lämmitä varovasti pikkuhiljaa mikrossa juuri ja juuri sulavaksi.

2. Kuumenna kerma liedellä kuumaksi. Älä kuitenkaan kiehauta. Sekoita sulatettu suklaa ja kuuma keskenään kiiltäväksi kastikkeeksi. Jos massa meinaa jähmettyä liikaa, laske kattila lieden jälkilämmölle.

3. Lisää tässä vaiheessa seokseen mukaan myös pilkotut mansikat. Itse lisäsin sekaan pienen lurauksen kermaa vielä sekoitusvaiheessa, jotta massasta tuli vielä hieman notkeampaa.

3. Anna kastikkeen levätä hetki  ja kaada se huolellisesti kakun päälle, anna valua reunojen yli. Koristele kakun pinta haluamallasi tavalla.





  

Ihanaa ystäänpäivän viikkoa!!

Ps. Kuvien reksvisiittana toimii ihanan pikkunorsun family rules posteri. Kyseistä nettikaupasta löytyy liuta muitakin toinen toistaan söpömpiä postereita! 😉

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s