Karvakamut ja erilainen lauantai

Vietimme kuluneena viikonloppuna hiukan erilaisen lauantain karvaisia koirakavereita hoitaen. Yhteinen ystävämme tarvitsi koiranhoitoapua lauantain ajan ja ryhdyimme tuumasta toimeen.  Erityisen jännää tästä teki sen, että kahden täysi-ikäisen vehnäterrierin; Tahvon ja Lyytin lisäksi taloudessa asuu myös aivan ihana, kahdeksan viikkoinen ja valoittava kromfohrländerin pentu, Tico.

Olemme molemmat todella koirarakkaita ja oman koiran hankkiminen on ollut useammin kuin monesti mielessä. Onneksi meille on siunaantunut monia ihania hotokoiria ja nämä ovat olleet sopivaa lääkettä koirakuumeeseemme. Tällä kertaa oli ihanaa ja avartavaa päästä seuraamaan pienen koiranpennun elämää ja päivärutiineita ja kyllä, sydänhän siinä sulaa ja positiivista pentuenergiaa saa varastoon vaikka millä mitalla! 😀 Tahvon, Lyytin ja Ticon seikkailuja, agilitytreenejä ja elämää voi käydä katsastamassa ystävämme  Tahvoset -blogista.

Tässä pieni kuvakimara karvaisista ystävistämme 🙂

12939108_10153909942031075_950003335_nLyyti ja Tahvo

12900003_10153909940161075_2033328691_n

Lyyti aka Alfie. Tältä tyypiltä sai liudan pusuja rapsutuksia vastaan. ❤

12966726_10153909940211075_33741481_n

Ylväs Tahvo aka agility mestari, oli rauhallinen kaveri joka jakoi myöskin pusuja rapsutuksia vastaan. 😀

12919238_10153909941306075_1709218111_nTahvo osasi ottaa myös rennosti. Täytyyhän agilityn lisäksi myös venytellä! 🙂

12939536_10153909939936075_160690310_nIhana ja valloittava Tico Ticoliini! 🙂 Tästä rakettipaketista oli aika haastava ottaa kuvia tai videotakaan, tässä lähes ainoa onnistunut lähikuva tyypistä.

Mukava alkavaa viikkoa! 🙂

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s