Vadelmainen mojitokakku

Jokin aika sitten kauppareissun mehuhyllyltä tarttui mukaan Marlin vadelma mojito coctail-juoma, jota oli mojiton suurena ystävänä pakko kokeilla. Makunautinto olikin todella mieleinen ja siitä se idea ihanan freshiin kesäkakkuun sitten lähti. Mehua voisi kakun lisäksi käyttää myös oikean mojiton lisukkeena kesäjuhlissa.

Tosiaan kakku on ihan oma kokeiluni ja mielestäni se sopii kuin  aurinkovarjo rannalle kesän freesiksi kakuksi. Kakun punainen lanka on tuo Marlin oiva vadelma mojito juoma, jota on käytetty sekä kakun kiilteessä että moussessa. Lisäksi moussessa on käytetty tuoreita vadelmia sekä mintun lehtiä + limeä. Paseerasin vadelmat, jotta varsinaiseen moussea ei jäisi niin paljon siemeniä. Lisäksi mintunlehdistä tuli leikattuun kakkuun kivasti rakennetta ja väriä. Kakku on ennen kaikkea raikas ja sopivan makea sekä makucombo tervetullutta vaihtelua tavanomaisempiin cakeihin.

Kakun ehtii tehdä hyvin edellisenä iltana, kuhan aloittaa moussen teon tarpeeksi aikaisin, jotta kiitteen ehtii tehdä samana iltana. Tein kakun gluteenittomista digestivekekseistä, jotta kaikilla oli mahdollisuus maistaa cakea.

POHJA (20 cm irtopohjavuokaan)

150 g gluteenittomia digestive keksejä rouhittuna
 75g voita sulatettuna
Ripaus kanelia

MOUSSE

200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kevyt vispiä
 1 ja 1/2 dl tomusokeria
 1 dl Marli vadelma-mojito juomaa
200g vadelmia paseerattuna
Kourallinen mintunlehtiä hienonnettuna
2 limen kuori hienoksi raastettua + hedelmän mehu
5 liivatelehteä
+ 1/2 dl marlin mojito juomaa

(tarvittaessa n. 1rkl vaniljaosokeria)

KIILLE

3 liivatelehtä
 2 dl marlin vadelma mojito juomaa

1. Sulata voi

2. Rouhi keksit muruksi

3. Sekoita voisula ja keksit sekaisin. Mausta massa kanelilla.

4. Painele massa joko leivinpaperilla päällystettyyn irtopohjavuokaan tai suoraan tarjoiluastialle, irtopohjavuoan reunojen sisään. (Aseta tässä vaiheessa halutessasi vuoan sisäreunoille reunakalvo).

5. Paseeraa vadelmat lusikalla painaen siivilän läpi, jolloin saat aikaiseksi sileää vadelmasurvosta (n. 180g). Lisää survokseen lopuksi mojitojuoma (1dl) ja sekoita seos tasaiseksi.

6. Vatkaa kevytvispi (2dl) vaahdoksi.

7. Notkista toisessa kulhossa tuorejuusto (200g)  ja lisää siihen tomusokeri (1,5dl). Sekoita tasaiseksi.

8. Yhdistä tuorejuusto- sekä vadelmaseos keskenään ja sekoita joukkoon myös kermavaahto.

9. Raasta limen kuoret sekä purista hedelmän mehu massan sekaan ja sekoita tasaiseksi. Hienonna myös mintun lehdet ja sekoita nekin massan sekaan.

10. Liota liivatelehtiä (5kpl)  5 minuuttia kylmässä vedessä.

11. Kuumenna puoli desiä mojitojuomaa juuri ja juuri kiehuvaksi ja valuta kuuma mehu vedestä puristettujen liivatteiden joukkoon koko ajan sekoittaen sen verran että liivaatteet liukenevat kunnolla. Jäähdytä.

12. Valuta liivateliemi ohuena norona  koko ajan samalla sekoittaen moussemassan sekaan. Sekoita tasaiseksi.

13. Tarkista maku ja lisää vaniljasokeria tarvittaessa.

14. Valuta massa keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkapissa 3-4 tuntia.

 






15. Valmista moussen hyydyttyä kiille-kerros. Laita 3 liivatelehteä likoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi.

16. Kuumenna puoli desiä mojito juomaa ja valuta kuuma juoma kuivaksi puristettujen liivatelehtien joukkoon niin että liivaatteet sulavat.

17. Lisää loput mehutn (1,5dl) ja anna seoksen jäähtyä.

18. Kaada kiille varovasti moussekerroksen päälle ja anna hyytyä ainakin 2 tuntia.

19. Koristele kiilteen hyydyttyä.

20. Nauti!

Aurinkoista kesäkuun loppua ja maukasta Juhannuksen odotusta! 🙂

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s