Baby shower kakku

Hyvä ystäväni on viimeisillään raskaana ja päätimme polttariporukalla järjestää hänelle tulevan vauvan kunniaksi baby shower juhlat. En ole ehtinyt aikoihin leipoa kakkuja ja baby showerit sattuivat koulun syysloman kanssa samalla viikolle, joten otin tuumasta toimen ja aloin suunnitella suihkukakkua hyvissä ajoin. Löysin instagrammista aivan ihanan vauvasuihkuun liittyvän  Browniemischiefin kakkuinspiraation ja päätin uhmakkaasti lähteä kokeilemaan omaa versiotani siitä. Tämä kakun teema on kuin onkin kuin suoraan pilven hattarasta. Ehkä yksi söpöimmistä kakuista mitä on tullut itse tehtyä.

Kakku on ulkoasultaan ja sisällöltään  hyvin simppeli ja värimaailma on neutraali; vaalean sinisestä valkoiseen. Poikavauvan kunniaksi kakun värimaailma on siis hennon sininen. Kakun koristeet ovat marengista, ohjeen voit napata täältä ja pilvi on tehty sokerimassasta ja sokerikeksistä (ohje kekseihin löytyy täältä. Piirsin pilven piirteet mustalla elintarviketussilla sokerimassan pintaan kun massa oli kuivunut ja posket on sivelty hennon pinkillä väripastalla. 


Sisälle kätkeytyy vaihteeksi porkkanakakkupohja ja siihen sovellettu sitruunainen rahkatäyte (ilman liivatetta ja tuore-tai mascarponejuustoja koska sankarin raskaus). Kakun reseptin voit katsoa aikasemmasta pääsiäiskakku postauksestamme täältä.Vaihdoin alkuperäisen täytteen tuorejuuston Valion pastöroituun sitruunarahkaan (200g) ja koristelin kakun ensin kauttaaltaan valkoisella voikreemillä ja sen jälkeen kakun alareunan liukuvärjätyllä sinisellä.


Sankari sai myös vaippakakakun ja kortin vauvasuihku teemaan sopien!



Tallenna

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s