Diy vaahtokarkit


Joku aika sitten törmäsin aivan ihanaan kakunkoristeeseen, joka näytti aivan marengilta mutta olikin pehmeä niin sisältä kuin ulkoa. Tämä ihanuus olikin marengin tapaan tyllan läpi pursotettu vaahtokarkki! Idea jäi muhimaan ja vihdoin tällä viikolla sain aikaiseksi kokeiltua vaahtiksia kotikonstein.

Marenkiset kakunkoristeet ja itse marenki ovat lemppareitani mutta jotenkin hullaannuin näistä pursotettavista vaahtiksista. Niillä saa lisäksi vähän vaihtelua koristeluun ja sekä makuun. Kaiken kukkuraksi ja omaksi yllätykseksi nämä olivat yllättävän helppo valmistaa ja aktiivista tekovaihetta on vain noin puolisen tuntia. Marenkien tapaan vaahtokarkkienkin pitää antaa kuivua mutta uunin ja lämpötilojen kanssa ei tarvitse leikkiä vaan homma hoituu huoneenlämmössä. Kätevää!!


Valmistin omat versioni Kotivinkin hyväksi todetulla ohjeella ja sitä en uskaltanut lähetä muuttelemaan, muuten kuin lisäsin massaan hiukan vaniljan makuista aromia.


Tästä ohjeeseen: 

0,5 dl tomusokeria
0,5dl maizena maissitärkkelystä
100g munan valkuaista (noin 3 munaa)
7 liivatelehteä
2 dl sokeria
2 rkl hunajaa
0,5 dl vettä

Lisäksi: 

Tippa pastaväriä
Lämpömittari (minulla oli käytössä elektroninen paistilämpömittari)
Pursotusvälineet


Siivilä
Leivinpaperia

​​


1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.

2.  Yhdistä tomusokeri ja maissitärkkelys ja siivilöi kerrokseksi leivinpaperin päälle.

3. Ota pursotusvälineet valmiiksi. (Haluamasi tylla ja pursotuspussi).

4. Mittaa munan valkuaiset kulhoon ja ota sähkövatkain valmiiksi esille.

5. Mittaa sokeri, vesi ja hunaja kattilaan ja sekoita seokseksi.

6. Purista liivatteet vedestä ja kuumenna mikrossa ihan muutaman sekunnin, jotta liivatteet muuttuvat juoksevaksi seokseksi. Sekoita sekaisin ja älä kiehauta seosta.

7. Lämitä sokeri- vesi seosta kattilassa ja mittaa samalla seoksen  lämpötilaa. (Mitä kuumemmalla levy on, sitä nopampaa seos lämpenee. Jos tulee hoppu, laske levyn tehoa tai siirrä kattila hetkesi liedeltä).

-Lämpötila saa nousta ensin 100 asteeseen, jolloin valkuisia kannattaa alkaa vatkaamaan vaahdoksi. (Itse vatkasin niin että tuli kunnon vaahto).

– Lämpötilan noustua 127 asteeseen seos valutetaan valkuaisvaahdon joukkoon ohuena norona, kokoajan samalla vatkaten.

8. Vatkaa seosta muutama minuutti ja lisää joukkoon myös liivateseos. Jatka vatkaamista vielä muutama minuutti, jolloin seos jämäköityy hieman.

9. Lisää loppuvaiheessa myös aromi ja tarvittaessa tilkka  väripastaa.

10. Marengin tapaan myös vaahtokarkkimassa on hyvin tahmeaa ja hyytyy suht nopeasti. Joten lusikoi massa pursotuspussiin ja pursota haluttuja muotoja tomusokeri-seoksen päälle.

(Halutessa vaahtokarkkimassasta voi pursottaa myös yhden pitkän pötkön ja kuivumisen jälkeen leikata saksilla halutun kokoisia paloja ja lopuksi pyöritellä tomusokerissa).

11. Anna pursotusten kuivua ainakin 2-23 tuntia huoneen lämmössä. Itse kuivattelin yli 12 tuntia.

12. Pyöritä ja kieritä vaihtikset lopuksi tomusokeriseoksessa ja anna vielä kuivua muutama tunti.

13. Pakkaa ilmatiiviiseen astiaan tai muovipussiin, valolta suojaan.



​​​​


Nämä söpöliinit ovat myös ihana itse tehty lahja tai vieminen!

Advertisements

Yksi vastaus artikkeliiin “Diy vaahtokarkit

  1. Paluuviite: Jennin syntymäpäiväkakku – JEN & NELLYS

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s