Överein valkosuklaa- mansikkamoussekakku

 

 Äitimme täytti viime viikolla vuosia ja halusimme Jennin kanssa yllättää hänet ihanien kukkien ja brunssin lisäksi myös kakulla. Yhteistuumin visioimme tämän ihanan raikkaan valkosuklaa- mansikkamousse kakun, joka sopii myös aivan ihanasti tulevaan ystävänpäivän teemaan.

Oli nastaa päästä itse visioimaan kakun teemaa ja sisältöä.. Ja sehän lähti hieman käsistä sitten. Kakusta tuli hieman suunniteltua överimpi eikä sen sisällöstä puutu ainakaan vaahtokarkkia, valkosuklaata tai mansikkaa!

Kakku on valmistettu hyydyttämällä kakun kerrokset kerros kerrokselta. Kakun valmistus vaatii muutaman päivän mutta tekovaiheet eivät vie paljoa aikaa kerrallaan. Hyydytys sen sijaan ottaa oman aikansa ennen kuin seuraavaa kerrosta voi valmistaa.

 

 Kakun pohjana on sitruunalla höystetty  ihanan kostea ja raikas valkosuklaabrownie, jonka päällä on kahdessa kerroksessa raikasta mansikkamoussea. Moussekerrosten välissä on mehevä mansikkapyree kerros. Päällinen on kuorrutettu mansikkavalkosuklaaganchella sekä vaahtokarkeilla.

Namskis!!

 

 Tästä ohjeeseen:

Sitruunainen valkosuklaabrownie
(n. 18 cm irtopohjavuokaan)

2 munaa
125g voita
2dl jauhoja
1dl sokeria
1tl vaniljasokeria
hyppysellinen suolaa
75g valkosuklaata
1 sitruuna kuori ja tilkka sen mehua

1.Laita uuni lämpiämään n. 175 asteeseen.

2. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat.

3. Sulata voi kattilassa.

4. Nosta kattila liedeltä ja sekoita joukkoon paloiteltu valkosuklaa ja sekoita tasaiseksi.

5. Lisää sokerit ja  suola, sekoita tasaiseksi.

6. Lisää seuraavaksi munat yksitellen, sitruunan raastettu kuori ja loraus hedelmän mehua.

7. Viimeiseksi sekoita joukkoon jauhot pienissä erissä.

8. Kaada tahna vuokaan tasaiseksi kerrokseksi.

10. Paista uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Pohja saa jäädä pohjasta melko kosteaksi.

11. Anna pohjan jäähtyä kunnolla ennen ensimmäisen moussekerroksen lisäämistä.

Marjamousse painted by cakes blogin tapaan:

2 (1) prk valion maustettua mansikkarahkaa 
3 (1,5 rkl) tomusokeria
6 (3) liivatelehteä
5 (2,5) dl kermaa

(Suluissa on puolikkaat määrät aineksia, tämä mousse tehdään kakun kahteen kerrokseen)

1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.

2. Vatkaa sillä välin kerma vaahdoksi.

3. Yhdistä rahka sekä sokerit keskenään toisessa kulhossa.

4. Sekoita lionneet liivatteet tilkkaan kummennettua vettä ja sekoita ohuena norona rahkaseoksen joukkoon kokoajan sekoittaen.

5. Lisää kermavaahto sekaan varovasti käännellen.

6. Aseta jäähtynyt valkosuklaabrownie tarjoilualustalle, poista leivinpaperi pohjan alta ja aseta irtopohjavuoanreunat tiivisti brownien ympärille. Lisää sitten marjamousse ja anna hyytyä vähintään 4 tuntia.



Mansikkahyytelö

300g mansikoita
½ dl sokeria
3 liivatetta

1. Ennen kuin alat valmistamaan mansikkahyytelöä, varmista että mansikkamousse  on hyytynyt kakkupohjan päälle.

2. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi. Surauta mansikat ja sokeri pyreeksi esimerkiksi bamixilla.

3. Lämmitä kattilassa puolet pyreestä ja lisää  siihen vedestä puristetut liivatteet. Sekoita rivakasti  seos tasaiseksi että liivatteet sulavat joukkoon.

4. Yhdistä seuraavaksi mansikkapyreet toisiinsa ja sekoita tasaiseksi. Varmista että seos on viileää ennen kuin kaadat sen ensimmäisen mansikkamoussekerroksen päälle. Laita jääkaappiin jähmettymään ainakin muutamaksi tunniksi.

5. Kun mansikkapyree kerros on hyytynyt,valmista toinen mansikkamousse satsi ja lisää se päällimmäiseksi kerrokseksi. Anna hyytyä jääkaapissa ainakin 4 tuntia.

6. Kun kakku on hyytynyt, käy läpi kakun reunat terävällä veitsellä kakun reunoilta, jotta reunat eivät lohkeile kun irroitat irtopohjaavuoan reunat kakun ympäriltä.




 


Mansikka- valkosuklaaganache:
200 g valkosuklaata
½ dl kuohukermaa
10 g Kuivattua mansikkaa

1. Valmista sitten valkosuklaaganache. Rouhi suklaa pieneksi rouheeksi ja lämmitä varovasti pikkuhiljaa mikrossa juuri ja juuri sulavaksi.

2. Kuumenna kerma liedellä kuumaksi. Älä kuitenkaan kiehauta. Sekoita sulatettu suklaa ja kuuma keskenään kiiltäväksi kastikkeeksi. Jos massa meinaa jähmettyä liikaa, laske kattila lieden jälkilämmölle.

3. Lisää tässä vaiheessa seokseen mukaan myös pilkotut mansikat. Itse lisäsin sekaan pienen lurauksen kermaa vielä sekoitusvaiheessa, jotta massasta tuli vielä hieman notkeampaa.

3. Anna kastikkeen levätä hetki  ja kaada se huolellisesti kakun päälle, anna valua reunojen yli. Koristele kakun pinta haluamallasi tavalla.





  

Ihanaa ystäänpäivän viikkoa!!

Ps. Kuvien reksvisiittana toimii ihanan pikkunorsun family rules posteri. Kyseistä nettikaupasta löytyy liuta muitakin toinen toistaan söpömpiä postereita! 😉

Mainokset

Kahden sankarittaren koirakakku, WUFF!!

136Elokuussa sain kunnian leipoa yllätyskakun kahden, aivan ihanan naisen kunniaksi. Toinen sankari juhli syntymäpäiviään ja toinen heistä oli juuri loistanut menestyksekkäästi Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Juhlaviikonloppua vietettiin siis iloisissa merkeissä syntymäpäiväsankarin mökillä, joten kakku piti olla helposti kuljetettavissa. Päätin tehdä tutun ja turvallisen kuningataramousse- vadelmabrownie kakun, joka on helppo valmistaa viikolla muutamassa osassa kerrallaan. Molempia sankarittaria yhdistää koirat ja agility, joten taiteilin Italialaisesta marengista muutaman koirakoristeen ja sydämen yhdistäväksi tekijäksi. Tein myös extemporeena kakun koristeeksi pilleistä, lahjanarusta ja paperista tuunatun viirin. 😀

137

Ohje on tästä aikaisemmin kesällä postatusta kakusta:  Kuningatarkakku 30-vuotiaalle Sankarittarelle! tuttu, joten tarkat speksit voi katsoa halutessaan linkistä. Päädyin tekemään kakun sen helppouden ja nopeuden takia + se oli helppo kuljettaa kylmässä pitkänkin matkan. Sen verran opin taas matkan varrella että varsinkin marenkikoristeet kannattaa lisätä kakkuun vasta juuri ennen h-hetkeä.

Tämän kertainen kakku on tehty 15 cm irtopohjavuokaan ja brownie sekä suklaaganache  höystetty fazerin vadelmasuklaalla. Päälle heitin ihania, tuoreita vadelmia. En tiedä voiko kakku olla vielä raikkaampi, makeampi tai marjaisampi kuin tämä?! 😀

095
Jäähtyneen ja kosteutun vadelmabrownien päälle levitetään tuhti kerros kuningatarmoussea.
097
Mousse kannattaa tasoittaa sopivan kokoisella spatulalla tai veitsellä  ennen hyytymistä.  Hyydytä ennen korostelua jääkaapissa ainakin 4 tuntia, mielellään yön yli.
077
Marengista saa taiteiltua ilmeisesti vaikka JA mitä! 😀 Tekstien teko vaatii vielä hiukan treeniä 😉
122
Tällä kertaa tein suklaaganachesta  hiukan juoksevampaa.
124
Koristeet paikoilleen ja tosiaaan, varsinkin marenkiset sellaiset,  kannattaa kiinnittää juuri ennen h- hetkeä! 🙂
132
Valmis koira cake:D
158
Sankarittaret leikkaavat  kakkua asenteella! ❤ Fiilis oli katossa koko viikonlopun.

P.s. Jos Agility ja koirat ovat lähellä sydäntä, kannattaa käydä ehdottomasti tsekkaamassa ihana Tahvoset Blogi.  Blogin dogien kautta sain ensikosketuksen lajiin ja ihastuin. Jospa vain saisin joskus sen oman koiran…

WUFF!  & Aurinkoista lokakuun alkua!

Appelsiini- suklaa nakedcake kesäjuhliin

IMG_8586Tässä lyhyempi posti kesällä tekemästäni appelsiini suklaa nakedcakesta, jonka valmistin äidin järjestämiin kesäkekkereihin.

Kakku noudattaa samaa kaavaa kuin aikasemmin keväällä valmistamani sacherkakku gone naked. Tällä kertaa kakusta tuli kooltaan isompi ja muutin koristelua hiukan kesäisemmäksi.

IMG_8570

Ohjeen näät aikaisemmasta postista: Sacherkakku gone naked: Riisuttu appelsiini-suklaakakku.

Tämän postin kakku on tehty isompaan (läpimitaltaan 24cm) irtopohjavuokaan, joten muokkasin isompaan malliin kakkupohjan 7 munasta ja täytteen määrä 1,5 kertaistettu. Suklaa ganache kuorrutus taisi silti riittää hyvin alkuperäisen ohjeen mukaisesti.

IMG_8501
Tein tähän isompaan versioon 7 munan kakkupohjan ja mittalasit täyttyivätkin piripintaan!
IMG_8505
Kätevä emäntä leipoi samalla kerralla kaksi kakkua 😀 Etualalla daimbrownie pohja ja taka-alalla ihana, muheva suklaakakkupohja.
IMG_8550
Täyettty cake, jonka kerroksissa vuorottelevat suklaakakkupohja, aprikoosimarmeladi sekä appelsiinimousse. NAM!
IMG_8555
Päälle tuhti satsi suklaaganachea.
IMG_8546
Mandariinin lohkot viimeistelevät kakun koristelun. Välillä simppeli on valttia! 😉

IMG_8572

Kakun valtti on sen raikkaus ja mehukkuus,  olematta kuitenkaan liian makea. Edelleen tämän kokkikolmosen lemppari täytekakkuja!

IMG_8639
Tämä kakku jää ihanan kosteaksi + joka suupalalla saa hiukan eri makuvivahteen suklaasta, aprikoosista sekä appelsiinimoussesta.

Kuningatarkakku 30- vuotiaalle Sankarittarelle!

Ihana ystäväni täytti hiljattain pyöreät 30 vuotta ja päätimme työporukalla järjestää hänelle perinteisen synttäriyllätyksen. Viikko oli aika kiireinen mutta aikaa löytyi kuin löytyikin tämän ihanan kesäkakun toteuttamiseen. Jei! (Hyydytettävät kakut ovat aivan parhaita kiireen keskellä!;)

IMG_9343

Taas kerran, tämänkin kakku syntyi hieman extemporeena soveltaen. Yleensä parhaat ideat syntyvätkin siinä vaiheessa kun toteuttaa vasta edellistä päähänpistoa tai vasta tekovaiheessa. Tällä kerralla päätin kokeilla taas itsellekin uusia juttuja ja näistä päähänpistoista syntyi vadelmabrownie/mutakakku pohja, jonka päällä reilu satsi raikasta marjamoussea. Koristeiksi tein suklaaganache-kerroksen kakun pintaan sekä koristeet italialaisesta marengista ja marjoista. Nam!

166

Vadelmabrownie pohja:

125g voita sultettuna
75g fazerin vadelmasuklaata rouhittuna
2dl sokeria
2tl vaniljasokeria
2 munaa
0,5 dl kaakaojauhetta
2dl jauhoja
Ripaus suolaa

Marjamousse

2prk Valion kuningatar rahkaa
4,5dl kuohukermaa

6 liivatelehteä
3rkl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria

Suklaaganache
100g tummaa suklaata
1 ja 1/6 dl kermaa
Ripaus suolaa

Italialainen marenki

165g hienoa sokeria
3 munan valkuaista

1. Valmista mutakku mielellään muutama päivä aikasemmin ennen H-hetkeä. Juju on nimittäin siinä että pohjan maku ja koostumus vain paranee odotellessa:

Rouhi suklaa paloiksi. Mittaa voi ja sulata se nestemäiseksi miedolla lämmöllä kattilassa. Laske lämmöt alas ja lisää sekoittaen voisulaan myös suklaa. Lisää seuraavaksi sokerit. Sekoita tasaiseksi ja lisää sitten huoneenlämpöiset munat yksitellen, kokoajan sekoittaen. Lopuksi, lisää kaakaojauhe sekä jauhot. Kaada tahna leivinpaperilla vuorattuun ja reunat voideltuun irtopohjavuokaan ja paista 200 asteessa, keskitasolla  max 15 min.

118 120 123

2. Valmista mousse, kun mutakakku on kokonaan jäähtynyt. (Itse olen tehnyt tämän vaiheen vasta seuraavana päivänä). Vatkaa kerma vaahdoksi ja liota liivatteet kylmään veteen.  Sekoita rahkat ja tomusokeri keskenään. Kuumenna 0,5dl kermaa mikrossa, purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja lisää kuumaan kermaan koko ajan sekoittaen. Anna seoksen jäähtyä haaleaksi ennen lisäämistä rahka-sokeri seokseen. Sekoita siis kerma-liivate seos ohuena norona rahkaseokseen kokoajan sekoittaen. Kääntele rahkamassan sekaan lopuksi kermavaahto maltillisesti käännellen. Puhdista irtopohjavuoan reunat ja kiinnitä paikalleen mutapohjan ympärille. Pistele mutapohjaan haarukalla reikiä ja kostuta vaniljasokerilla maustetulla maitotilkalla. Lisää sitten mutapohjanpäälle kuningatarmousse ja anna hyytyä vähintään 4 tuntia, mielellään seuraavaan päivään.

146 11880852_10153431322581075_1940651775_n 11924679_10153431322596075_1469320403_n

Kun mousse on hyytynyt, käy läpi vuoan reunat terävällä veitsellä,jotta mousse ei jäisi vuoan reunoihin kiinni ja kakkua reunoihin jää tasainen pinta.

155

3. Valmista sitten suklaaganache. Rouhi suklaa pieniksi palasiksi ja kuumenna kerma liedellä juuri ja juuri kiehuvaksi. (Itse tarkkailen silmä tarkkana kattilan vieressä kuumennusta ja poistan kattilan liedeltä heti kun kerma näyttää alkavan kuplia.) Kaada suklaamurut kulhoon ja laske päälle kuuma kerma. Sitten vain kärsivällisesti odotat koskematta kulhoon, kymmenen minuuttia. Kun kymppi on kulunut (huom! Ei yhtään aikaisemmin), lisää ripaus suolaa ja vatkaa vispilällä juoksevaksi kunnes ganache on kiiltävää ja notkeaa. Anna jäähtyä ja jämäköityä hieman jääkapissa ennen valuttamista kakun päälle.

157

Huomioi koristeluvaiheessa myös se, että suklaaganache valuu sitä enemmän reunoilta alas jos lisäät korsteita suklaan sekaan ennen kuin se on hyytynyt. Itse tykkään siitä, että suklaata valuu reunojen yli ja halusin tässäkin kakussa että marjat kiinnityvät suklaaseen joten massan valuminen reunojen yli ei ollut tässä tapauksessa lainkaan pahitteeksi.

4. Valmista marengit. (Tämän vaiheen voi suorittaa hyvissä ajoin ennen h-hetkeä sillä marengit pysyvät pitkään suljetussa muovirasiassa hyvinä.) Erottele munista erikseen valkuaiset ja yhdistä valkuaiset sokerin kanssa kulhoon. Lakse kuumaa vettä tiskialtaaseen ja vispaa joko käsin tai varovasti sähkövatkaimella valkuais-sokeria notkeaksi massaksi nejän minuutin ajan kuuman vesihauteen päällä. Seos on valmista kun se on hieman jäykistynyt ja sormella kokeiltaessa kuumaa. Nosta kulho vedestä ja jatka sähkövatkaimella vispaamista noin 5 minuutin ajan, jolloin marenkimassa on viilennyt sormella kokeiltaessa, jämäköitynyt sekä muuttunut kiiltäväksi. Mausta marenkimassa muutamalla tipalla vaniljauutteella ja halutessasi värjää massa vaikka värigeelillä.

132

Purosta pelillä haluamasi muotoisia kuviota ja paista 100 asteisessa uunissa n. 30 minutin ajan. Avaa sitten uunin luukku rakoselleen. 40 minuutin paiston kohdalla laske myös lämpötila 50 asteeseen. Noin kymmenen minuutin päästä laske lämpötila kokonaan alas ja tunnin kohdalla nosta pelli huoneenlämpöön. Marenkien pitäisi irrota tässä vaiheessa helposti leivinpaparista.

135 137 209

KORISTELE JA NAUTI!

199175

Päärynä- toffee moussekakku daimie pohjalla

Tämän kakun resepti on muhinut mielessä jo pitkään, toukokuusta asti kun tein esimmäisen moussekakun daimie pohjalla.

11787209_10153377355326075_716333298_n

Leipomisessa on parasta se, että parhaat ideat tulevat yleensä viimetipassa ja aivan lennosta kakun valmistamisen ohessa. Ajatus siitä, että vain mielikuvitus on rajana toteutuksessa on aika ihanaa ja samalla vapauttavaa. Tämän kakun juju on päärynän ja kinuskin yhteenkietoutuva, taivaallinen kombo. Päärynän raikkaus yhdistyy ihansti kinuskin makeuteen ja kakun kerrosten makuvivahteet korostuvat jokaisella suupalalla erikseen. Tämä kakku on myös mukava toteuttaa, sillä sen valmistuvaiheet ovat kerrallaan nopeat ja ne  voi tehdä huoletta omine päivineen. Kakun taika  eli hyytyminen siis  tapahtuu jääkaapissa, jolloin kokkikolmonen voi keskittyä muihin juttuihin. Valmistan yleensä daimie pohjan ensimmäiseksi ja annan mehevöityä seuraavaan päivään, jolloin on moussen tekovuoro. Kiilteen voi tehdä hyvin joko moussen hyydyttyä samana iltana tai seuraavana päivänä.

11802045_10153377355496075_704265743_n

Pohjassa on siis daimilla höystettyä brownieta = daimieta ja välissä päärynä-kinuski moussea. Tällä kertaa tein moussen päälle kondensoidusta maidosta kinsukipäällysteen. Jotta päärynää ei unohdettaisi, päädyin koristelemaan kakun eri kokeilujen jälkeen haudutetulla, vaniljalla maustetulla päärynän puolikkaalla. 🙂

11805761_10153377355356075_1589214535_n

Tästä ohjeeseen, läpimitaltaan 16 cm kakkuun:

Daimilla höystetty brownie, DAIMIE

daim patukka 55g
20g tummaa suklaata
0,5 dl tummaa kaakaojauhetta
2dl jauhoja
125g voita
2 munaa
2dl sokeria
1tl vaniljasokeria

Päärynäkinuski mousse

2 prk valion päärynä kinuskirahkaa
4,5 dl kermaa
3 rkl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
6 liivatelehteä

Kinuskikiille

2/3 kondensoidusta, karamellisoidusta maitotölkistä
0,5 dl kermaa
1 liivatelehti

Haudutettu vaniljapäärynä

1 kuorittu, puolitettu päärynä
nokare voita (n. 0,5 rkl) voita
n. 1 rkl fariinisokeria
ripaus vaniljasokeria
loraus vaniljauutetta

Valmista ensin daimie pohja mittaamalla ja lämmittämällä voi kattilassa. Laske lämmöt ykköselle ja lisää ensin murennettu daim. Liesi kannattaa pitää pienellä lämmöllä jotta toffee sulaa. Itse tykkään jättää toffeen ”kokkareiseksi”, jotta brownieen jää hieman erilaista rakennetta. Ota kattila liedeltä ja lisää loput murennetut suklaat sekaan. Lisää sitten sokerit kokoajan sekoittaen. Sekoita seuraavaksi joukkoon munat yksitellen, muista sekoitella samalla. Viimeiseksi lisää kaakaojauhe sekä jauhot, sekoita massa tasaiseksi. Kaada leivinpaperilla vuorattuun, reunat voideltuun irtopohjavuokaan ja paista 200 asteessa 15 minuuttia. Anna jäähtyä kokonaan ennen moussen lisäämistä. Itse teen pohjan yleensä täyttämistä edeltävänä päivänä ja annan makujen tasaantua ja brownien mehevöityä jäkaapissa seuraavaan päivään.

11798295_10153377355636075_954643805_n
Ennen mousse kerroksen lisäämistä, muista kostuttaa daimie pohja vaniljamaidolla. Irroita irtopohjan reunat vasta kun kaikki kakkukerroksen osat ovat hyytyneet.

Vamista sitten mousse. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa sillä välin kerma. Kun kerma vatkautuu, yhdistä ja sekoita rahka ja sokerit. Kuumenna seuraavaksi mikrossa puoli desiä kermaa ja sekoita siihen vedestä puristetut liivatelehdet. Sekoita seos juoksevaksi. Anna seoksen jäähtyä välillä sekoittaen, esimerkiksi jääkapin viileydessä. Lisää jäähtynyt liivateseos ohuena norona rahkan sekaan kokoajan sekoittaen. Kääntele joukkoon lopuksi kermavaahto erissä.

Pistele browniepohjaan haarukalla reikiä ja kostuta pohjaa vaniljamaidolla (n. 0,5 dl maitoa ja ripaus vaniljasokeria sekaisin). Lisää päälle päärynä-kinuski mousse ja laita jääkaappiin hyytymään ainakin 4 tunniksi.

11793379_10153377355616075_1354759098_n

Valmista sitten kinuskikiille. Laita 1 liivatelehti likoamaan kylmään veteen. Mittaa karamellisoidusta kondensoidusta maitotölkistä n. 2/3 osaa kinuskia kulhoon. Lämmitä 0,5dl kermaa mikrossa  ja lisää siihen vedestä puristettu liivate ja sekoita. Lisää kermaliivate-seos ohuena norona kinuskin joukkoon ja sekoita kunnolla. Levitä mousse kerroksen päälle ja anna hyytyä. Itse tein kinuskikerroksen illalla ja annoin kakun hyytyä seuraavaan aamuun.

11756665_10153377355596075_2107213143_n
Tällä kertaa kokeilin Torsleffsin karamallisoitua, kondensoitua maitoa.

11798076_10153377355551075_871329828_n

Valmista sitten haudutettu päärynä.HUOM! Valmistuslautanen kuumenee tulikuumaksi vesihöyryn takia, joten kannatan käyttämään päärynöiden valmistuksessa patakintaita jotta ei käy vahinkoja.. 🙂 Kuori ja puolita päärynä, poista keskeltä myös pääryän kota. Mittaa syvään lautaseen nokare voita ja fariinisokeria sekä vanjiljasokeria ja loraus vaniljauutetta. Aseta päärynän puolikkaat kotapuoli ylöspäin kulhoon ja laita mikroon n. 2 minuutiksi. Ota lautanen pois mikrosta hetkeksi ja kääntele päärynöitä nyt jo sulaannessa liemessä. Laita lautanen takaisin mikroon ja laita lautanen kanneksi. Anna päärynöiden hautua mikrossa n. 4 minuttiia ja toista; kääntele päärynöitä varovaisesti liemessä tai lusikoi lientä päärynöiden päälle. Kuumenna vielä n. 4 minuuttia mikrossa, kansi päällä. Nosta päärynät varovasti laakealle lautaselle ja annan jäähtyä. Leikkaa jäähtynyt päärynän puolikas terävällä veistelle ohuiksi siivuiksi ja asettele kinuskikiilteen päälle.

11797992_10153377355581075_883666363_n
Haudutetut päärynät ne vaan ovat niiiin hyviä.
11780576_10153377355471075_889543316_n
Leikkaa päärynä poikittais-suunnassa terävällä veitsellä siivuiksi ja asettele kakun päälle. NAUTI!

NAUTI!

Kummitytön 2 vuotis kakku vadelmasuklaalla ja marjamoussella

11741917_10153348963051075_326402032_n

Viime viikonloppuna rakas kummityttöni täytti kaksi vuotta. Sankarittaren kunniaksi sain kunnian tehdä hänelle syntymäpäiväkakun. Sain toteutukseen aikalailla vapaat kädet, ainoana toiveena oli ettei kakku olisi perinteinen kermakakku. Jotenkin nyt kesän aikaan sokerimassakakut tuntuvat hieman tunkkasilta ja liian makeilta, vaikkakin sillä tekniikalla saakin luotua todella näyttäviä lasten kakkuja ja koristeita.

Tälläkertaa omassa mielessä alkoi kuitenkin siintää ajatus jostain ihan muusta..  Päätin aloittaa tummasta sokerikakkupohjasta höystettynä vadelmasuklaalla. Tuo munien määrällä mitattava kakkupohja on ehdoton lempparini, onnistuu täydellisesti lähes jokaikinen kerta sekä sen koostumus jää ihanan kosteaksi. Viimeaikoina olen lisännyt suklaahippuja taikinaan, jolloin pohja saa lisää makua ja koostumusta. Vadelmasuklaa toimi myös aivan mahdottoman hyvin, pohjasta tuli mehevän suklainen mutta vadelma pääsi tummasta pohjasta myös oikeuksiinsa raikkaana ja yllättävän vahvana. Suosittelen kokeilmemaan kaikille, jotka ovat suklaan ja vadelman ystäviä.

11739632_10153349887786075_703995038_n

Täytteeksi halusin kokeilla uutena juttuna suklaaganache kastiketta kakun väliin ja päätin maustaa senkin vadelmaiseksi. Ganachen lisäksi kerrosten väliin tuli myös marjamoussea. Tumma sokerikakkupohja ja marjamousse sopivat valmiiksi hyvin yhteen mutta tuo vadelman ja suklaan combo täytteenä ja pohjassa sinetöi mahtavasti makujen ihanan sinfonian yhteen. Pelkäsin vadelmasuklaan ottavan yliotteen kakusta mutta ei, kakku oli ihan raikas ja joka suupalalla maistui kivasti eri makujen vivahteet. Tästä taisi tulla tuhochefin toinen lemppari kakku sitten appelsiinisuklaakakun. 🙂

11352501_10153349887776075_857282266_n

Uutena juttuna kokeilin tällä kertaa myös sveitsiläistä marenkivoikreemiä normaalin voikreemin sijaan kakun ”eristeenä”.  Olin ajatellut myös koristella kakun marenkivoikreemillä , näyttävää Petal tekniikaa käyttäen,  mutta loppujen lopuksi päädyin koristelemaan koko kakun flora vispillä koska voikreemi kuin voikreemi on omaan mieleeni liian makeaa. Flora olikin kivan ”kevyt” vaihtoehto eikä yhtään liian makeaa. Suosittelen. Kermakakkuhan siitä tuli, mutta ei kyllä perinteisimmästä päästä! 😉

Ainekset 24 cm kokoiseen kakkuun:

6 munan tumma vadelmasuklaasokerikakkupohja
(Alkuperäinen ohje kinuskikissan sivuilta)

6 huoneenlämpöistä munaa
munien verran sokeria
reilu 0,5 dl kaakaojauhetta
jauhoja 50-70% munien määrästä
perunajauhoja loput 30%
2 tl leivinjauhetta
100g tummaa vadelmasuklaata

 

Vadelmasuklaa ganache kastike kakun kahteen väliin
(Alkuperäinen ohje: http://www.wickedsweetkitchen.com/2014/08/suklaaganache.html)

200g fazerin vadelmasuklaata
2 ja 1/3 dl kuohukermaa
ripaus suolaa

 

Marjamousse
(Ohje napattu Emmma Iivanaisen painted by cakes- blogista)

2 prk valion marjarahkaa
4 dl kermaa
3 rkl tomusokeria
5 liivatelehteä
2 tl vaniljasokeria

 

Sveistiläinen marenkivoikreemi
( ohje napattu: http://www.ahonlaita.com/2009/04/sveitsilainenmarenkivoikreemi.html)

50g munan valkuaista (n.  vajaa 2 keskikokoista munaa)
100g hienoa sokeria
150g huoneenlämpöistä voita

 

Valmista ensin kakkupohja, mielellään jo täyttöä edellisenä päivänä. Riko isoon juomalasiin munat. Mittaa toiseen lasiin munien määrän verran sokeria. Kaada sokeri kulhoon odottaamaan ja mittaa seuraavaksi tyhjään lasiin munien verran kuivia aineita näin: mittaa ensin pohjalle kaakaojauhe, sitten 50-70% jauhoja munien määrästä ja lopuksi perunajauhot. Kaada jauhot toiseen kulhoon ja lisää vielä leivinjauhe ja sekoita jauhot sekaisin. Sekoita sitten munat ja sokerit monitoimikoneessa hienoksi vaahdoksi (vaahto on tarpeeksi hienoa kun vaahdon pinnalle jää hetkeksi kuvio vaahtoa lastalla valutettaessa). Lisää sitten jauhot vaahdon joukkoon pienissä erissä,  siivilän läpi varovasti käännellen. Lisää lopuksi murennettu suklaa. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista n. 40 minuuttia 175 asteisessa uunissa, uunin alatasolla. Pohja on valmis, kun taikinan reunat irtoavat hieman renoilta ja tikulla kokeiltaessa tikkuun ei jää taikinaa. Leikkaa jäähtynyt pohja kolmeen kerrokseen ennen täyttöä.

11751364_10153348964076075_533553693_n
Kaakaojauhe jää helposti paakuiksi siivilään, maltilla saa paakutkin siivilöityä ..
11749414_10153348963751075_989018384_n
Kinuskissan märkä pyyhe vuoan ympärille paiston ajaksi- vinkki on huippu kikka.. Lopputuloskena tasaiseti paistunut kakkupohja, ilman kohonnutta keskiosaa. Toimii joka kerta!
11741898_10153348963761075_556598032_n
Tämä kakkuupohja oli maukkainta mitä olen maistanut… NAM!

Valmista seuraavaksi suklaaganache. Murenna suklaalevyt muruksi. Mittaa kattilaan kerma ja lämmitä kermaa juuri ja juuri lähelle kiehumispistettä, mutta älä anna kiehua ettei lämpötila nouse liiaksi. Kaada kuuma kerma suklaamurun päälle ja anna olla sen enempää sekoittamatta 10 minuuuttia. ODOTA.  SITTEN lisää suola ja  sekoita  visipilällä kiiltäväksi kastikkeeksi. Jep,kastikkeesta tulee jumalaisen hyvää… Laita jääkaappiin viilentymään ja hiukan hyytymään,  jotta kastike on hiukan helpompi levittää pohjan päälle.

 

11720034_10153348963686075_1960593918_n

Valmista sillä välin marjamousse. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sekoita silläaikaa kerma vaahdoksi. Sekoita toisessa kulhossa rahka ja sokerit keskenään. Kuumenna sitten tilkka vettä ja purista liivatteet kuumaan nesteeseen ja sekoita tasaiseksi. Anna seoksen jäähtyä välillä sekoittaen. Lisää sitten liivate liemi ohuena norona rahkan sekaan kokoajan sekoittaen. Lopuksi, kääntele kermavaahto mahdollisimman vaakatasossa rahakan sekaan.

Kostuta sitten vaniljamaidolla alimmainen kakkupohja. Lisää päälle puolet suklaaganachesta ja laita jääkaappiin hetkeksi jähmettymään. Lisää päälle puolet marjamoussesta. Lisää keskimmäinen välipohja ja kostuta maidolla. Lisää taas ensin gache ja sitten marjamousse. Lisää viimeiseksi päällimmäinen kakkupohjakerros ja muista kostuttaa sekin. Anna hyytyä mielellään ainakin 4 tuntia jääkaapissa. Itse käytän täyttövaiheessa pohjan ympärissä irtovuoan reunoja jotta täyte levittyy myös reunoille tasaisesti.

11737081_10153348963661075_522343414_n
Suklaaganache kerros ensin.
11739756_10153348963631075_1925630337_n
Sitten marjamousse.

11751107_10153348963586075_225827674_n
Täytetty kakkupohja valmiina koristelua varten.. Nam!

11737078_10153348963556075_1837795068_n
Lähikuvasta näkyy hyvin kakun  mehevät makukerrokset.
Kun kakku on hyytynyt, valmista eristekerros. Kokeilin itsellenikin uutta Sveistiläistä marenkivoikreemiä, joka eroaa perinteisemmästä niin, että valmistus muistuttaa marengin tekoa eikä reptissä käytetä  voin lisäksi maitoa tai tomusokeria vaan munia ja hienoa sokeria.Mittaa kulhoon valkuaiset. Vatkaa kuuman vesihauteen päällä lisäten pikkuhiljaa sokerit joukkoon. Sekoita sen verran että seos kuumenee selvästi ja niin kauan kuin sokeri on sulanut kokonaan valkuaisvaahtoon. Ota sitten kuho pois vesihauteesta ja sekoita sähkövatkaimella sen aikaa kunnes marenki on aivan viileää. Malta sekoittaa niin pitkään että seos on aivan viileää ja kiiltävää ja pysyy kulhossa kun käännät sen ylösalaisin. Maustoin omani tässä vaiheessa vanilja uutteella. Lisää sitten joukkoon pehmenneet voikuutiot yksi kerrallaan. Älä pelästy jos seos ”juoksettuu” sekoitusvaiheessa. Malta siis taas mielesi ja jatka vain sekoittamista, juoksettuminen kuuluu asiaan ennen kuin kreemi onnistuu. Vatkatessa huomaat, että pian kulhossa onkin valmista, hyvänmakuista kreemiä. Tykkään tästä kreemistä maultaan hiukan enemmän kuin normaali versiosta, koostumus on ihan lähelle samaa. Vaikka teko viekin hieman enemmän aikaa, aion käyttää ohjetta jatkossakin.

11751139_10153348963616075_1269542841_n
Marenki on valmista, kun kulhoa käännettäessä marenki pysyy paikallaan kulhossa. Ennen voin lisäämistä, huolehdi että marenki on viileää.

11748774_10153348963596075_399496276_n
Valmista marenkivoikreemiä. Maustin omani vaniljauuttella ja tulipas hyvää eikä niin makeaa kun perinteinen versio.
Päällystä sitten kakku kreemillä, mielellään mahdollisimman ohuena kerroksena ja laita sitten jääkaappiin viilenemään.  Vatkaa sillä aikaa kermat mielellään kolmessa eri kulhossa (helpottaa värjäämisvaiheessa) vaahdoksi. Värjää pinkit sävyt vaahdottamisen aikana niin että saat niistä kaksi  selkeästi eri sävyä. Jaa vaahdot omiin pursottimiinsa ja ota kakku esille kylmästä.

11741770_10153348963366075_233035497_n
Korostelu setti valmis!
Minä päätin koristella kakun  petal-tekniikkalla niin että kakun reunoissa kuvio laskeutuu liukuvärinä tasaraitojen sijaan sekä päällyksen tein kohti keskipistettä, jolloin kakku näyttää hieman erilaiselta eri suunnista katsottuna.  Oli muuten hauskaa hommaa:D Kieli keskellä suuta aloita koristelu pursoittamalla ensin värisuora pystyyn kakun reunaan. Tee Petal koristelu lusikalla tai spatulalla kermaa sivulle vetäen. Pursota sävy kerrallaan, tehden aina petal- liikeen pursotuksen jälkeen ja muista tarkastaa että pursotat oikeaa sävyä, jos teet laskevalla sävytyksellä. Älä stressaa liukuvaa väritystä, sillä lupaan ettei monikaan huomaa jos liu’ussa tapahtuu jossain vaiheessa sävystiplu 😉

11753752_10153348963356075_525608381_n
Aloita koristelu reunasta pursoittamalla kakun korkeudelle jokaista väriä pieni pylpyrä. Vedä sitten pienellä lusikalla tai spatulalla hennosti pylpyrän päältä oikealle. Jatka tekemällä eteen seuraavat pursotukset joko liukuvana tai vaakasuorana kuviona.

11733278_10153348963336075_642528217_n
Puhdista spatula/lusikka joka vedon jälkeen jottei värit sekoitu ja saat taisisen ja siistin viimeistelyn.

11751346_10153348963331075_1596516680_n
Jatka kierros loppuun ja siirry sen jälkeen päälliseen. Varo ettet sohi koristelua käsilläsi! 😉

11733492_10153348963231075_500362206_n
Aloitin päällisen aivan reunoilta samalla tekniikalla. Petalointinti ulkoreunalta keskelle päin.
 

11741851_10153348963211075_1091370548_n
Rauhallisuus ja maltti on valttia tässä koristelussa. Älä hosu, ettet osu valmiiseen koristelupintaan..

11733302_10153348963266075_905814950_n
Päällyksen liukuväri kuviota on mahdottiman vaikea toteuttaa loppuun saakka täydellisesti, joten vedin lonkalta väristyksen. Luovuus ja hulluttelu on sallittua! 😀
 

11751336_10153348963126075_1419307620_n
Viimeistelyä vaille valmis cake.
11749376_10153349887791075_1429155615_n

Kakku onnistui mielestäni yllättävän hyvin vaikkaki kerman koostumus kärsi hieman värjäysestä. Suosittelen pastavärien käyttoä, sillä nestemäisemmät vaikuttavat helposti koostumukseen.. ainakin minun hyppysissä! 😀 Kakku oli ihanan mehevä ja tosissaan kakun makuvivahteet pääsivät oikeuksiinsa maistellessa. Makeuden sijaan kakku olikin raikas, marjaisia ja suklainen. Kerma oli hyvä koristelutekniikka, koska se ei lisännyt kakkuun liikaa makeutta. Namskis!

 

11352501_10153349887776075_857282266_n

11739632_10153349887786075_703995038_n

Gluteeniton raparperi-vanilja juustokakku, pala raparperitaivasta?

11356271_10153280809601075_1364918574_nTällä viikolla tuli leivottua extemporeena raparperista ja vaniljasta, tämä ehkä herkullisin kesänajan juustokakku. Ihastuin tässä ohjeessa raparperistä tehtyyn koristeluun, jossa jää näkyviin raparperin rakenne. Maku oli sen lisäksi fantastinen.. Nam nam nam!
11291357_10153280809951075_680467538_n

Raparperia ei tästä kakusta puutu, sillä siihen upposi jopa 5 herkkuvartta, vaniljaa upposi yhden vaniljatangon verran. Parhautta. Maku on raikas, kirpeä ja juuri sopivan makea, ei yhtään liian ällö. Koostumus on pehmeä ja päällisen ansiosta ja rapareprin rouheaakin rakennetta näkyvissä. Pidän myös siitä että vanilja ja raparperi näkyy ja maistuu myös juustomassasta.

11303580_10153280809626075_590652026_n

Lisäksi tuli kokeiltua ensikertaa gluteiinittomia digestive keksejä. Toimii! 🙂 Kakun alkuperäinen ohje löytyi pinterestin kautta täältä: http://www.sugaryandbuttery.com/2014/07/rhubarb-summer-cheesecake-vanilla-bean.html . Muokkailin reseptiä omaan käyttöön sopivaksi ja riskinotto kannatti. Nyt kun raparperiä vielä löytyy, taidan taiteilla uusinnan  alkuperäisen ohjeen vohvelipohjalla ensi viikolla… 🙂

Muitta löpinöittä ohjeeseen:

Pohja (16cm irtopohjavuokaan)
150g digestive keksejä (gluteiinittomaan versioon gluteiinittomia)
60g voita sulatettuna

Täyte

4 raparperiä
1dl sokeria
400g maustamatonta tuorejuustoa
2dl kermaa
1 vaniljatanko
6 liivatelehteä
n. 0,5 dl tomusokeria (lisää oman maun mukaan lisää jos massa jää liian kirepäksi).

Kuorrutus
2dl vettä
2 lehteä liivatetta
1 raparperi
n. 0,5dl tomusokeria

1. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla.

2. Murenna keksit pieneksi muruksi ja sulata voi. Sekoita keskenään ja painele lusikan avulla vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Laita jääkaappiin viilenemään siksi aikaa kun valmistat juustomassan.

3. Kuori ja paloittele raparperi. Kaada raparperi kattilaan ja lisää joukkoon 1dl sokeria. Keitä miedolla lämmöllä kunnes raparperi pehmenee. Sekoita seos tasaiseksi sauvasekoittimella ja anna jäähtyä.

11419739_10153280810056075_747276630_n

4. Laita 6 liivatelehteä likoamaan kylmään veteen.

5. Valmista sillä aikaa muu täyte: sekoita keskenään tuorejuusto, vaniljatangon vanilja ja n. 0,5dl tomusokeria.

11638087_10153280810051075_1486273834_n

11541144_10153280810001075_1123303425_n

6. Kuumenna 1dl kermaa mikrossa ja sekoita sekaan lionneet liivatteet. Anna jäähtyä välillä sekoittaen.

7. Vatkaa jäljelle jäänyt 1dl kermaa vaahdoksi.

8. Sekoita jäähtynyt raparperisurvos tuorejuustoaeokseen. Lisää myös jäähtynyt liivatekerma ohuena ohuena norona kokoajan sekoittaen. Kääntele lopuksi joukkoon kerma.

9. Kaada irtophjavuokaan tasaiseksi kerrokseksi ja anna hyytyä jääkaapissa n. 3 tuntia, kunnes massa on kokonaan hyytynyt. (Tässä vaiheessa testiä tuli tehtyä pieni kakkuloitsu: tule hyvä kakku, älä tule paha kakku, kannatti loitsuta!)

11280411_10153280809946075_844461326_n

 

Päällinen:

1. Kuori raparperi ja leikkaa pitkittäissuunnassa parin millin paksuisiksi siivuiksi.11303568_10153280809936075_2073223037_n

2. Keitä muutama desi vettä ja kiehauta raparperisiivut nopeasti vedessä. (Ohjeen mukaan kiehautus sai kestää maksimissaan 30 sekuntia mutta omaan makuun kiehautusaika saisi olla hiukan pidempi jotta raparperit ovat tarpeeksi pehmeitä jotta leikkautuvat hyvin myös kakun pinnalla. ) Säästä keitinvesi!

3. Kiehautuksen jälkeen viilennä raparperi siivut pikaiesti jääpedin päällä. (Meikäläinen hoiti viilentämisen pakastimen kautta.)

4. Liota kaksi liivatelehteä kylmässä vedessä pari minuuttia.

5. Asettele raparepisiivut kakun pinnalle vieriviereen. Leikkaa tarvittaessa pituudesta tai leveydestä.

11421613_10153280809881075_1914345223_n

6. Kuumenna n. 1,5dl raparperin keitinvettä ja sekoita lionneet liivatteet kuumaan veteen ohuena norona kokoajan sekoittaen.  Anna jäähtyä.

7. Sekoita liivateliemen joukkoon n. 0,5 dl tomusokeria ja sekoita tasaiseksi.

8. Kaada seos raparperisiivujen pinnalle ohueksi kerrokseksi. Anna hyytyä ainakin muutaman tunnin. Itse annoin hyytyä yön yli seuraavaan päivään.

11418289_10153280809531075_608102440_n

9. Nauti hyvässä seurassa esimerkiski Juhannuksena! 😉

11637860_10153280809546075_1110542854_n

 

 

11301532_10153280809611075_190995351_n

 

Raparperi- valkosuklaa brownie

11414628_10153260028746075_1835463107_n

Raparperi on yksi kesän suosikki raaka-aineistani. Se sopii hyvin makeisiin leivonnaisiin antamaan kirpeyttä ja kesäistä makua. Tämänkertainen kakku on oma sovellukseni, jota lähin muokkaamaan brownie reseptin pohjalta. Tumma suklaa sai kyytiä valkoisen tieltä ja kesän kunniaksi heitin brownietaikinan sekaan sekä koristeeksi makoisan määrän tuoretta raparperiä.Lisäksi ohje on älyttömän helppo, nopea ja raaka-aineet simppelit. Suosittelen. NAMSKIS!

11418581_10153259972251075_135391906_n

Tein ensimmäisen valkosuklaabrownien mustikalla ja sitruunalla höystettynä ja sekaan voi hyvin käyttää kauden raaka-aineita oman maun mukaan. Kirpeä omena ja kaneli voisivat toimia tämän kanssa myös mainiosti tai kirpeät kauden marjat.

11124447_10153259973656075_877348156_n

Tein raparperiversion puolitoista kertaisella määrällä (ja noin puolen tunnin paistolla) koska syöjiä oli 5 ja koko kakku menikin kerralla sen sileän tien. 🙂

Tästä ohjeeseen (16 cm irtopohjavuokaan):

2 munaa
125g voita
2dl jauhoja
1dl sokeria
1tl vaniljasokeria
hyppysellinen suolaa
75g valkosuklaata
n. 3 vartta raparperiä

1. Kuori ja paloittele raparperin varret. Leikkaa yksi varsi ohuemmiksi siivuiksi-> kakun päälle koristeiksi. Kuumenna raparperinpaloja tilkassa vettä vain noin minuutin verran että palat vain hiukan pehmenevät. (Älä keitä liikaa (niin kuin minä) sillä silloin raparperi menettää helposti myös kirpeyttään. Keitin  raparerit sen takia, etteivät palat jää liian koviksi lyhyen paiston takia). Anna jäähtyä sen aikaa kun valmistat muun taikinan.11350173_10153259972501075_1841283347_n

2. Laita uuni lämpiämään n. 175 asteeseen.

3. Vuoraa itropohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat.

4. Sulata voi kattilassa.

5. Nosta kattila liedeltä ja sekoita joukkoon paloiteltu valkosuklaa ja sekoita tasaiseksi.

11117586_10153259973731075_1294361951_n

6. Lisää sokerit ja  suola, sekoita tasaiseksi.

7. Lisää seuraavaksi munat yksitellen ja sen jälkeen raparperit.

8. Viimeiseksi sekoita joukkoon jauhot pienissä erissä.

11354839_10153259972461075_1346720391_n

9. Valuta taikinamassa irtopohjavuokaan ja koristele raparpereilla. (Itse kiehautin myös nämä mutta toimii varmasti hyvin ilman kiehautustakin).

11274682_10153259972356075_1342213336_n

10. Paista uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.

11351906_10153259972341075_956412036_nAnna jäähtyä ja tarjoile.  Tämäkin leipomus muuten vain mehenee vanhetessaan eli on myös seuraavana päivänä ihanan kosteaa!

11282137_10153259972136075_2090943365_n11287285_10153259972176075_330630161_n

Kolmen kerroksen daimie-mousse kakku.

Juhlimme jokin aika sitten poikaystäväni syntymäpäiviä ja lupasin tehdä sankarille toiveiden mukaisen synttärikakun. Sankarin toiveet sisälsivät suklaata, daimia ja valkosuklaata + yhden tuhochefin yllätys raaka-aineen. Tällä kertaa en halunnut tehdä perinteista täytekakkua, vaan kokeilla jotain erilaista: juustokakun tyylisen kakun kerroksilla, ilman perinteistä kakkupohjaa.

11263753_10153210296496075_1150240984_n

Alimmaiseksi pohjaksi tein brownie- ja mutakakku ohjeita soveltaen daimilla höystetyn ”daimie” pohjan. Toiseksi kerrokseksi makua ja väriä antamaan tein marjamoussea ja päällimmäiseksi mitä ihaninta, raikkaan samettista valkosuklaamoussea. Kaikki kerrokset osuivat ja upposivat maultaan sekä koostumukseltaan. Erityisesti daimie kerroksen toffemaisuus miellytti ja muutenkin kerroksien maut sulautuivat hyvin yhteen. Osu ja upposi myös sankarillekin jälkkäriksi!

11264368_10153210296511075_98481139_n

Tein kakun alkuviikolla osissa, kolmena päivänä pohja kerrallaan. Siinäkin mielessä mukava leivottava, koska kaikki vaiheet ovat itsessään nopeita ja helppoja tehdä. Vain hyytymisvaiheessa pitää olla kärsivällinen ja odottaa. Pohjan ja ensimmäisen moussen voi tehdä vaikka samana päivänä ja seuraavana päivänä päällimmäisen kerroksen ja antaa hyytyä yön yli. Mikä estää kokoamasta kakkua samanakin päivä jos vaan aikaa on! Ps.  Maut vain mehevöityät odotellessa, jos vain leipuri ja maistelijat jaksavat odottaa.

11351362_10153210296456075_443648039_n

Tästä ohjeeseen:

Daimie pohja
(kostea mutakakun ja brownien toffeinen sekoitus, joka vain mehenee vanhetessaan.)

125g  voita
2 kananmunaa
2dl sokeria

2dl jauhoja

0,5 dl kaakaojauhetta 

2tl vailjasokeria
ripaus suolaa
1kpl Daim patukka (55g)
20g tumma suklaata

(n. 1dl maitoa+ vaniljasokeria kostuttamiseen)

1. Vuoraa 16 cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja jätä ulkopuolelle muutaman sentin siirtovara. Voitele reunat.

2. Sulata voi kattilassa, laske lämmöt nollille ja siirrä kattila liedeltä sivuun.

3. Lisää kattilaan rouhitut suklaat. Jos toffee ei meinaa sulaa kunnolla, voit sekoittaa seosta ripeästi lieden jäkilämmöllä. Itse annoin toffeen jäädä hieman rouheiseksi, jolloin taikinaan jää himenan erilaista rakennetta. Älä kuumenna liikaa ettei suklaan rakenne kärsi.

11253834_10153210297371075_50084468_n

4. Nosta kattila viimeistään tässä vaiheessa jälkilämmöltä ja lisää sokerit sekä suola.

5. Lisää seuraavaksi munat yksi kerrallaan, koko ajan sekoittaen.

11258642_10153210297346075_130859425_n

6. Sekoita seuraavaksi joukkoon jauhot pienissä erin varovasti sekoittaen.

11258597_10153210297341075_681773784_n

8. Kaada vuokaan ja anna paistua 200 asteessa uunissa n. 15 minuuttia.

11349093_10153210296541075_1863899816_n

9. Anna jäähtyä kokonaan ennen seuraavan täytteen lisäämistä.

Marjamousse painted by cakes blogin tapaan:

1 prk valion marjarahkaa
1,5 rkl tomusokeria
3 liivatelehteä
2 tl vaniljasokeria
2,5 dl kermaa

1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.

2. Vatkaa sillävälin kerma vaahdoksi.

3. Yhdistä rahka sekä sokerit keskenään toisessa kulhossa.

4. Sekoita lionneet liivatteet tilkkaan kummennettuun sitruunanmehuun ja sekoita ohuena norona rahkaseoksen joukkoon kokoajan sekoittaen.

5. Lisää kermavaahto sekaan varovasti käännellen.

6. Aseta jäähtynyt daimie pohja tarjoilualustalle, poista leivinpaperi pohjan alta ja aseta irtopohjavuoan reunat tiivisti pohjan ympärille. Pistele  pohjaan reikiä haarukalla ja kostuta pohja kunnolla vaniljamaidolla. Lisää sitten marjamousse ja anna hyytyä vähintään 4 tuntia tai yön yli.

11349881_10153210297301075_888875439_n

( Itse laiton vuoan reunojen suojaksi tässä vaiheessa leivinpaperia jotta mousse irtoaisi kauniisti vuoasta. Poistin leivinpaperin ennen valkosuklaamoussen lisäämistä koska mielestäni paperi teki liikaa kuviota moussen reunaan. Jopa siistimmän lopputuloksen sai ilman paperia, kun ennen irtoreunojen irroittamista reunat kävi läpi veitsellä. Leivinpaperi on hyvä lisä silloin, jos irtoreunojen korkeus ei meinaa riittää. )

11311854_10153210296761075_282810386_n

Valkosuklaa mousse:
(myös painted by cakes blogista napattu ohje: http://www.paintedbycakes.com/2013/09/pink-cake-with-all-things-sweet.html)

2,5 dl kermaa
100g valkosuklaata
125g maitorahkaa
1 rkl sitruunanmehua
3 liivatelehteä
1 tl vaniljasokeria

1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.

2. Vatkaa kerma vaahdoksi.

3. Sulata suklaa miedolla teholla ja anna jäähtyä.

4. Kuumenna sitruunanmehu ja sekoita siihen lionneet liivatteet ja anna seoksen jäähtyä hetki.

5. Sekoita suklaa ja rahka ripeästi sekaisin ja lisää seokseen sokeri.

6. Lisää sitten liivateliemi ohunea vananan koko ajan seosta sekoittaen.

7. Lisää sitten joukkoon kermavahto varovasti käännellen.

8.  Lisää sitten valkosuklaamousse hyytyneen marjamoussekerroksen päälle ja anna kakun hyytyä taas vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli.

11328902_10153210296621075_1415348108_n11264368_10153210296531075_919593904_n

Koristele ennen tarjoilua daimrouheella ja tuoreilla marjoilla ja SYÖ! NAM!

11251649_10153212137886075_114763182_n

11279946_10153210296411075_525468178_n

11311703_10153210296466075_49780003_n

Äidin kunniaksi: mustikka-sitruuna kakku valkosuklaalla höystettynä

11257591_10153183342226075_268067250_n (1)Äitien päiväksi päätin tehdä tämän aivan ihanan mustikalla, sitruunalla ja valkosuklaalla  höystetyn, riisutun täytekakun. Kokeilin tätä pinterestistä löytämääni Engalannin kielistä ohjetta muutama viikko sitten tyttöjen illanistujaisiin ja ohjeen erilainen, piimää, sitruunaa ja mustikoita sisältävä taikina sai minut kokeilemaan kakkua uudestaan, tosin hieman erilaisella otteella tälläkertaa.  Tässä linkki alkuperäiseen ohjeeseen:  http://sallysbakingaddiction.com/2014/02/09/lemon-blueberry-layer-cake/.

11225949_10153183342266075_1001714515_n

Vaihteeksi on kiva kokeilla kakun koristelua muullakin, kuin sokerimassalla näpertäen.  Kokeiltuni kakkua ensikertaa kokeilunhaluni tuotti tepposen ja silläkertaa kakku ei onnistunut ihan niin hyvin kuin olin suunnitellut, sen sijaan ylimääräisestä taikinasta tuli tehtyä mitä ihanimman makuisia cupcakeja.

Reseptin taikina oli kuitenkin sen verran maukasta että päätin tehdä kakun hiukan omaan makuun paremmin tuunattuna nyt äitienpäivän kunniaksi. Tämän kakun taikina on siis toteutettu täsmällään  englanninkielisen ohjeen mukaan, taikinan määrä on  vain puolitettu sopien 16 cm irtopohjavuokaan. Tein oman sovelluksen täytteeseen ja koristeluun sillä  alkuperäisen ohjeen versio oli hiukan liian makea oman makuuni ja hiukan tylsähkö.. Siispä tämän riisutun täytekakun välit on täytetty painted by cakes blogin marjamousse täytteestä muunnetulla sirtuunamoussella (alkuperäinen marjamousse ohje täätä: http://www.paintedbycakes.com/2012/02/norsukakku-elephant-cake.html). Kakun päällinen sai kinuskissan ohjetta mukaillun (http://www.kinuskikissa.fi/kakun-kuorrutteet/) valkosuklaaganache kuorrutuksen.

Tästä ohjeeseen:

Pohja (16 cm vuokaan)

115g  (0,5 kuppia)  suolatonta, huoneen lämpöistä voita

125g  (0,6 kuppia)  sokeria

50g (1/4 kuppia)  fariinisokeria

2 isoa, huoneenlämpöistä munaa

0,5 rkl vaniljasokeria

187,5 g (1,5 kuppia) jauhoja

0,5 rkl leivinjauhetta

1/4 tl suolaa

120ml (0,5 kuppia) piimää

1,5 normaalikokoisen sitruunan liha + mehu (1 sitruunasta= n. 1rkl sitruunanlihaa, n. 2-3 rkl sitruunanmehua)

1,5 kupillista mustikoita, tuoreita (129 g) , pakastettuja (137g)

0,5 rkl jauhoja 

Sitruunamousse

2 pkt valion sitruunarahkaa

4 dl kermaa

3 rkl tomusokeria

1 tl vaniljasokeria

5 liivatelehteä

Valkosuklaaganache

200g valkosuklaata

1/2dl kermaa

1. Lämmintä uuni 180 asteeseen ja voitele läpimitaltaan 16 cm irtopohjavuoka.

2. Vatkaa voi suurella teholla noin minuutin verran joko käsivatkaimella tai monitoimikoneessa, kunnes voi vatkautuu kuohkeaksi. Lisää fariinisokeri sekä sokeri ja vatkaa seosta suurella teholla ainakin noin 5 minuuttia,  kunnes seos muuttuu kuohkeaksi ja väri vaalenee. Kiepsauta lastalla mukaan myös taikina kulhon reunoilta ja pohjalta, jotta koko taikina sekoittuu. Lisää sitten munat ja vanilja. Vatkaa keskiteholla noin kaksi minuuttia kunnes kaikki ainekset ovat hyvin sekoittuneet.

3. Sekoita seuraavaksi toisessa kulhossa  jauhot, leivinjauhe sekä suola sekaisin. Lisää sitten jauhoseos kostean taikinan sekaan hitaasti sekoittaen. Sekoita taikinaa matalalla teholla sen verran että ainekset sekoittuvat. Lisää sen jälkeen piimä, sitruunan sisus- sekä mehu. Sekoita käsin hitaasti ja rauhallisesti sen verran että taikinan ainekset juuri sekoittuvat. Pyörittele mustikat ruokalusikallisessa jauhoja ja lisää taikinaan ja vatkaa vain sen verran että mustikat sekoittuvat taikinaan. Älä pelästy, taikina on erittäin paksua! Liika sekoittaminen tekee taikinasta tiiviimpää.

4. Kakun pohjat paistetaan jokainen erikseen. (Note to myself:  älä edes kuvittele paistavasi kaikki yhdellä kertaa pidemmällä paistoajalla.. ) Voin kertoa ettei kannata vaan  paista vain kärisvällisesti taikina osissa! Lusikoi siis  taikina irtopohjavuokaan kolmessa erässä ja paista kutakin n. 180 asteessa n. 20 minuuttia tai niin pitkään kunnes hammastikulla kokeillessa tikkuun ei jää taikinaa. Paiston jälkeen anna pohjien jäähtyä kokonaan ennen täyttämistä ja koristelua.

5. KUORRUTE:  Laita liivatteet likoomaan kylmään veteen. Sillä aikaa vatkaa toisessa kulhossa kerma vahdoksi. Sekoita toisessa rahka ja sokerit keskenään. Kuumenna tilkka sitruunanmehua tai vettä ja sekoita liivatteet kuuman nesteen kanssa kunnes seos muuttuu juoksevaksi. Lisää sitten liivate-vesiseos ohuena norona rahkan sekaan kokoajan sekoittaen. Lisää sitten seokseen kermavaahto varovasti käännellen.

6.  Täytä kaksi väliä täytteellä ja anna hyytyä jääkaapissa ainakin 4 tuntia, mielellään yön yli.

7. Valmista sitten valkosuklaaganasche. Kuumenna kerma liedellä kuumaksi. Älä kuitenkaan kiehauta. Rouhi suklaa pieneksi rouheeksi ja kaada kattilaan kerman sekaan. Anaineet keskenään kiiltäväksi kastikkeeksi. Jos massa meinaa jähmettyä liikaa, laske kattila liedelle jälkilämmälle. Itse lisäsin sekaan pienen lurauksen kermaa vielä sekoitusvaiheessa, jotta massasta tuli vielä hieman notkeampaa.  Anna kastikkeen levätä hetki  ja kaada se huolellisesti kakun päälle, anna valua reunojen yli. Lisää tuoreat pensasmustikat. NAUTI!

11245412_10153183342406075_1693620750_n
Kakkun pohjaan tulee mm. piimää, sitruunan mehua sekä lihaa että mustikoita.
11258594_10153183342341075_971638515_n
Mustikat kannattaa pyöritellä jauhossa ennen taikinamassaan lisäämistä, jolloin ne pysyvät paistettaessa paikallaan eivätkä valu pohjalle.
11225555_10153183342381075_1737570036_n
Taikinasta tulee kuohkeaa ja melko paksua käsitellä.
11253775_10153183342331075_820713203_n
Paista pohjat erikseen kolmessa erässä. Kärsivällisyys palkitaan!
11208748_10153183342301075_1208347745_n
Ensimmmäinen pohja uunista ulos! 🙂
11256449_10153183342321075_693608292_n
Sirtuunamousse.
11256157_10153183342296075_2087639765_n
Simppelin valkosuklaganachen ainekset.

11208936_10153183342241075_267059392_n

Kakun läpileikkaus paljastaa kakkupohjan ihanan mustikkaisen mehevyyden. Nam!

11216503_10153183342236075_206198201_n

11216124_10153183342216075_1547895799_nHyvää äitienpäivää kaikille äideille! ❤