Fantastico travels goes Tampere & Valentino

Tänä lomana olemme päättäneet tehdä muutamia kesäretkiä Suomen kesäkaupunkeihin. 

Ensimmäinen kohteemme oli Tampere ja museo Milavida / Näsilinna ja siellä erityisesti Valentinon haute couture näyttely. 




Äitimme bongasi idean Valentinon näyttelyyn  Didrichsenin museossa käynnissä olevasta Jukka Rintalan näyttelystä. (Siinä myös yksi tämän kesän visiitti vinkkivitonen Helsinkiin, jos muoti ja Rintalan ihanat luomukset kiinnostaa!)
Suuntasimme tällä kertaa Tampereella siis ensimmäiseksi Museo Milavidaan eli Näsilinnaan. 

Museo on kävelyetäisyydellä keskustan tuntumassa, aivan Särkänniemen kupeessa. Kävelimme Milvidaan ihaillen samalla kauniin vehreää Tamperetta. Jo pelkästään Milvida, Nottbeckin kosmopoliitti-suvun rakentama kartano on jo itsessään visiitin arvoinen paikka. Aivan ihanaa historian havinaa. Suvun ja talon historian on päässyt tutustumaan vuodesta 2015 saakka. Tänä kesänä museossa on myös Valentinon näyttely. Harvoin pääsee ihastelemaan noin ihania mestari luomuksia noin läheltä! 




Museon jälkeen kävimme Näsinneulassa ihastelemassa maisemia ja nälän yllättäessä ruokalimme Mustalahden satamassa Kaisla-ravintolassa, joka oli pirteä positiivinen yllätys! Nautimme jälkiruoaksi ihanat Kentucky Devil Drinkit ja samalla suunnittelimme loppupäivän kulkua.

Tampereella löytyy monta aivan huikeaa sisustuskauppaa ja mikä parasta, kaikki lempparit saman kadun varrella! Kolusimme läpi Kantriinan, Domdomin ja uuden tuttavuuden lifestyleputiikin- ja shampanjabaarin yhdistelmän Copperin


Tämän jälkeen ehdimme vielä muutamille kaupoille ennen junan vihellystä takaisin kotiin Helsinkiin. 

Mainokset

Jingle Bells, Jingle Bells…talvinen kuvapolku sisätilojen ja terassin sisustamiseen

photo-18-12-2016-13-10-56

Mikä olisikaan ihanampaa kuin talven pimenevinä iltoina tuoda kotiin pehmeää valoa, tunnelmaa ja pientä säihkettä…siispä halusimme jakaa tämän vuoden talvisisustuksemme yksityiskohtia runsain kuvin 🙂 Nelli keskittyi tänä vuonna ulkotilojen eli terassin talvi-ilmeseen. Siinä olikin hieman pähkinää purtavaksi, sillä neliöitä on melkoisen runsaasti ja näin ollen mahdollisuudet toteuttaa omia ideoita lähes rajattomat (budjetti vain rajana 😉 ). Jenni puolestaan panosti sisätiloihin, jossa pienemmät neliöt sanelevat enemmän miten paljon ja mihin kannattaa koristeita/sisustuselementtejä sijoittaa (tämä ehkä ihan hyvä asia, sillä isompien neliöiden kanssa saattaisi lähteä mopo melko herkästi käsistä 😉 ). Molemmat olemme mieltyneet vaaleaan sisutukseen, joten tänäkin vuonna sävyt ovat valkoista, harmaata, hopeaa sekä murrettuja luonnonsävyjä. Lopputuloksista haluttiin harmonisia, pehmeitä ja kotoisia pienellä säihkeellä. Tässäpä siis talvinen kuvapolku kotiemme sisustukseen…

photo-18-12-2016-12-16-52

photo-18-12-2016-12-16-42

photo-18-12-2016-12-17-05

photo-18-12-2016-12-16-27

photo-18-12-2016-12-16-22

photo-13-12-2016-18-54-49

photo-20-11-2016-11-36-23

photo-20-11-2016-14-01-36-1

photo-27-11-2016-16-05-10

photo-13-12-2016-20-05-35

photo-10-11-2016-17-06-54-1

 

Idyllistä joulunaikaa! ❤

DIY: Avaruutta, valoa sekä käteviä ratkaisuja pieniin asuintiloihin

photo-11-10-2015-16-05-35
Tässä vähän erilaisessa lifestyle postauksessa haluan esitellä ratkaisuja, joilla toin omaan asuntooni avaruutta, valoa sekä hyppysellisen ylellisyyttä. Viime vuoden puolella sain vihdoin toteutettua muutaman hartaan unelman eli vaaleamman lattian ja täysin uuden kustomoidun sängyn. Napataan ensin kiinni lattiaan…

 

photo-26-7-2015-15-11-11

Ostaessani asunnon ihastuin juuri asennettuun tummaan lattiaan (aikaisemmissa asunnoissa aina ollut vaalea lattia) ja valkoisten seinien luomaan kontrastiin. Vuosien varrella kuitenkin rupesin kaipaamaan lisää valoisuutta ja siitä alkoikin melkoinen etsivätyö löytää juuri se oikean sävyinen vaalea laminaatti. Halusin myös lattiiaan enemmän puista ”lankkufiilistä”.

photo-11-10-2015-16-01-11

Etsivätyö päättyi onnellisesti, kun Bauhausista löytyi ihana kylmän vaalea Northern Light-laminaatti (kuvassa tummempi kuin luonnossa). Tämä harmahtavan vaalean sävyinen laminaatti olikin sitten kivenalla. Jotenkin kaikki vaaleat mitä löytyi, niin laminaateissa kuin parketeissa, olivat lämpimään taittuvia tai sitten ihan rehellisesti vaalean harmaita. Valitsemassani laminaatti oli myös toivottua lankkumaista sekä jännän mattamainen pinnaltaan. Laminaatti ei kuulemma ollut kaikkein helpointa asentaa, mutta lopputulos miellyttää kyllä kovasti ja ihan kuin neliöitä olisi tullut heittämällä lisää. Ainoa miinus onkin sitte se, että vaaleassa lattiassa näkyy KAIKKI roskat/pölyt todella paljon herkemmin kuin tummassa lattiassa…no on se silti vaivan väärtti 😉

Yllä olevissa kuvissa on vielä vanha sänky paikoillaan, josta päästäänki näppärästi seuraavan muutos kohteen kimppuun eli kustomoituun sänkyyn…

 

photo-26-10-2015-10-18-57

Jos joku kaipasi asunnossani muutosta oli se ehdottomasti vanha sänky! Herttinen sentään miten huonossa sängyssä sitä tulikaan vääntelehdittyä liian pitkään ja ihmetellen selkäkipuja ja huonoja yöunia. No jotta hommat ei menisi niinkuin kuuluisassa Strömsössä, niin tämä asuntoni alkovi on pituudeltaan mukavasti 198cm (vanha talo), jolloin siihen ei noin vaan ostetakaan uutta sänkyä, koska luontaisesti KAIKKI valmiit sängyt/rungot ovat sen 200cm pitkiä. Edellisen runkopatjasängyn isäni nikkaroi paikoilleen jollain ihmeen kaupalla, nyt oli aika keksiä jotain muuta. Toki haaveissa oli korkea, muhkea ja hieman leveämpi sänky, mutta mittatilauksella tehtaalta tilattuna olisi saanut maksaa kyseisestä sängystä mansikoita…siispä päädyttiin itse suunnittelemaan ja rakentamaan runko ja ostamaan siihen uudet patjat. Tämä onkin ollut sitten mainion päätös hetkeen! 😀

Seuraavaksi kuvakimara tekovaiheista selitysten kera…

photo-24-10-2015-19-51-24

photo-24-10-2015-20-27-32

Jotta sängyn rakentaminen ja kokoaminen onnistuu niinkuin pitää on alkuvaiheen erittäin tarkoilla mittauksilla merkitystä. Materiaalina käytettiin runkopuuta, josta muuten tuli TODELLA jämerä pohja sängylle. Tosiaan pituutta sängylle tuli se 198cm ja leveyttä 140cm. Alkovi on leveydeltään 120cm, jolloin sänky tulee hieman ulos, mutta ei mitenkään häiritsevästi ja sängyn laidalla on myös kiva istuskella. Aluksi mietitty tuleeko sänky viemäänn liikaa alaa tuon 20cm lisäleveyden takia, mutta tämä oli kuitenkin turha huoli…olisi voinut jopa tehdä leveämmänkin, jos olisi halunnut.

photo-24-10-2015-21-16-49

photo-25-10-2015-13-51-44

Sängyn runkoon tehtiin tilaa sängynaluslaatikolle, koska pienessä asunnossa ei ole koskaan liikaa säilytystilaa. Sängysaluslaatikko löytyi Ikeasta. Myös patja sekä sijauspatja haettiin Ikeasta (140cm patjoja hieman huonommin saatavilla yleisesti).

photo-25-10-2015-15-57-33

photo-26-10-2015-10-02-22

photo-26-10-2015-10-01-44

Sängyn lopulliseksi korkeudeksi tuli 60cm, joka oli huima ero edelliseen. Juuri lisä leveys ja korkeus toivat ylellisyyden ja luksuksen tuntua…sänkyyn pitää hieman hypähtää 😀 Runko peitettiin liimapuulevyllä, joka petsattiin vaaleaksi maalilla (ajattelin petsasta vielä toistamiseen, jotta saataisiin vielä peittävämpi vaalea tulos). Puulevyyn sahattiin sängynaluslaatikon muotoinen pala, joka liitettiin laatikon etuosaan kiinni. Näin saatiin siisti ja harmonen ulkokuori, johon aluslaatikko uppoaa saumattomasti. Vielä tosin puuttuu aluslaatikon vedin, hakusessa siis paksua merimiesköyttä kahvan virkaa toimittamaan!

photo-26-10-2015-10-15-36

Lopputulos on ehkä jopa parempi kuin mitä uskalsi toivoa. Ja ei muuten kolota selkää enää! 😀

Yankee Candle – pala (tai pari) tuoksutaivasta

14470805_10153872774454109_997998866_n

Syksy on tunnelmavalon aikaa ja nyt onkin oiva aika kaivaa tuikut ja kynttilät esiin (etenkin ne tuoksuvat)…ja tietysti hankkia uusia ihanuuksia 😉 Työmatkani kattaa Mannerheimintien päästä päähän ja kevään aikana siinä ikkunasta pällistellessä pistin merkille, että jotain hyvin kutkuttavaa on avattu Ooperan lähettyville (Mannerheimintie 62), nimittäin Yankee Candle shop! Päätin, että heti kun illat alkavat pimetä ja ruska maalata lehtiä, pistäydyn liikkeeseen. Viime viikolla sitten astuin tähän hurmaavaan liikkeeseen, jossa herkullinen tuoksu ottaa vastaan jo ovella. Samalla pistin merkille, että kauppa on paljon muutakin kuin Yankee Candle-tuotteita (vaikka kyseinen brändi on selkeä lippulaiva), mukaan oli siroteltu kauniita sisutuselementtejä ja kodinkoristeita. Kauppa kulkeekin nimellä Sisustukauppa.com, jolla on liikkeet Helsingissä sekä Tuusulassa. Ei kuitenkaan hätiä, jos Helsinki ja Tuusula kuulostavat kaukaiselta, nimittäin kaupalla on myös erittäin kattava verkkokauppa tässä osoitteessa. Helsingin kaupassa oli loistava, ystävällinen ja osaava palvelu ja asioiminen oli miellyttävää.

14454653_10153872774509109_1398242827_n

Yankee Candlen valikoima voi olla ”hieman” häkellyttävä aluksi, tuoksuja on valehtelematta lähes satoja! Taatusti jokaiseen tunnelmaan, fiilikseen, vuodenaikaan ja mieltymykseen löytyy tuoksu. Tuoksut ovat todella uskollisia nimilleen eli sitä saa mitä tilaa 😀  Tunnetuimmat Yanke Candle tuotteet lienevät erittäin suloiset kynttiläpurnukat. Itse kuitenkin hurahdin pienempiin vahakiekkoihin, jotka ovat hinnaltaan maltillisia ja näin pystyy tuoksua vaihdella helpommin ja vähemmällä vaivalla. Vahvakiekot toki tarvitsevat aromilyhdyn missä niitä polttaa, niitäkin oli kattavasti saatavilla eri tyylisiä. Vahakiekot ovat 2,60/kpl ja valitsemani aromilyhty 13,90e.

14454533_10153872799744109_242117419_n

Homma toimii niin, että aromilyhdyn pohjalle asetetaan tuikku (miel. hajusteeton) ja vahakiekko asetetaan ylhäällä olevaan kuppiin, johon se sulaa tuikun lämmön ansiosta. Huumaava tuoksu vapautuu tasaisesti ilmaan, eikä ole mielestäni yhtään liian tungetteleva (kokeiltu jo muutama eri tuoksua). Vahakiekko kestää jopa 8h, mutta sitä ei missään nimessä ole pakko polttaa putkeen tuota aikaa. Kun haluat lopettaa vahan polttamisen, sammuta alla oleva tuikku ja anna vahan kylmetä. Vahan täysin jäähdyttyä upota astia lämipään veteen ja odota hetken aikaa kunnes vaha on hieman lämmennyt, jolloin voit työntää sen liu’uttaen pois kupista ja säilyttää seuraavaa kertaa varten vaikka elmukelmuun käärittynä.

14459934_10153872774309109_940742944_nHalusin myös testata votiivikynttilää, joka on siis hieman isompi kuin vahakiekot. Votiivit ovat valmistettu sulaviksi, joten ne vaativat asiaankuuluvat kupin. Votiivit vapauttavat tuoksua jopa 15h ja niiden hinta on 3,50. Kipoksi valitsin kauniin Yanke Candle-tekstillä varustetun ripustettavan version 7,90e.

14459839_10153872774314109_486665687_n

En millään malttaisi jo päästä nuuskuttelemaan talvi/joulutuoksuja, jotka saapuvat myymälään lokakuun puolessa välissä (okei saatoin ostaa kyllä muutaman läheltä liippaavan tuoksun jo nyt 😀 )!

 

Tuoksuvan tunnelmallisia syysiltoja! 🙂

DIY eurolavasohva terassille

Tämän kevään isoin sistustus-projekti on ollut ehdottomasti terassin sisustus. Lääniä tällä terassilla löytyy melkein koko asunnon verran, joten vanhan parvekkeen kalusteista ei ollut kuin ensiapu!  Lähes kaikki terassin muut kalusteet on hankittu käytettynä löytöinä tori.fi:stä mutta eurolavasohva kokonaisuuden päätimme tehdä loppujen lopuksi itse. Eurolavoista tehdyt terassikalusteet on jo ehkä hieman ”nähty” juttu mutta näin ison tilan sistustamisessa passeli ja tyyli sopii kokonaisuuteen. Ja NYT se on vihdoin valmis. Jihuu! Nyt kun koko terassin  kokonaisuus on valmis, en voisi olla iloisempi ja tyytyväisempi!




Tarkoituksena oli tehdä edullinen ja juuri oikean mittainen kulmasohva nurkkapöydällä. Sohvaryhmä koostuu siis 6 normaalikokoisesta eurolavasta (80cm x 120cm) sekä 3 teholavasta (60cm x 80cm). Pitkä sivu on 3 metriä leveä ja lyhyempi 2 metriä. Oikean mittainen siitä kyllä tuli mutta ei kyllä edullisin hankintamme vaikka saimmekin eurolavat ilmaiseksi. Maaleihin ja itse maalaamiseen meni yllättävän paljon euroja sekä aikaa, koska kokonaisuuteemme on sen verran iso! Toisaalta maalausprojekti oli kuitenkin aika hauskaa sekä kivaa yhdessä touhuamista kevään ensimmäisillä hyvillä keleillä.

Lisäksi, halusin tietynlaiset istuinpehmusteet, joihin meni oma osansa kustannuksista. Toisaalta, koko sohvaryhmä on kokoonsa nähden silti ”edullinen”vaikka olisimme hankkineet samankokoisen mistä tahansa muualta pehmusteiden kanssa.

Sohvan lisukkeeksi maalasimme yhden ylimääräisen lavan, josta tein meille yrttitarhan:)


Hommaa varten kannattaa varata PALJON:

-> Tilaa

-> Aikaa

-> Pesuainetta (Jos lavat ovat likaisia).
Me pesimme isoimmat liat lavoista ensin maalarinpesulla ja huuhtelimme kunnolla. Muista antaa lavojen kuivata kunnolla ennen maalaus projektin aloitusta!

-> Maalausalusta
Meillä oli käytössä k-raudasta ostettu pressu, jolla maalatut lavat sai kätevästi myös suojattua.

-> Maalia
(meillä kului 8-9 litraa)
Kiitos asiantuntevien ystäviemme, päädyimme maalaamaan lavat Vinha – peittävällä puun suojalla, joka on talomaali. Maalikaupasta ehdoteltiin jos muutamaa erilaista maalikomboa  ja näihin setteihin olisimme saaneet kulumaan huolella överisti rahaa. Vaiheilimme aita- ja vinha maalin välillä mutta päädyimme kuitenkin Vinhaan, joka oli aavistuksen kalliimpaa mutta ominaisuuksiltaan suojaavampaa. Me amatöörimaalajat saimme kulumaan n. 8-9 litraa maalia kun maalasimme lavat kauttaaltaan jokapuolelta ja päältä kahdesti.

-> Pensseleitä ja teloja

-> Suojahanskat

-> Kärsivällisyyttä ja janojuomaa 😀

 

Pestyt lavat kuivumassa.

 Esivalmistelut kunniaan!

Maali piti sekoittaa huolellisesti jotta myös lateksi sekoittui maalimassaan!

Ensimmäinen kerros maalia pinnassa!

Homma etenenee!

img_9211

Vamis setti ilman tyynyjä:)

image-42

DONE!

Heti projektin alusta oli selvää, etten halunnut itse tehtyjä pehmusteita vaahtomuovipatjoista koska sohva sijoittuu kattamattomalle alueelle ja on sään armoilla. Ja okei, olin nähnyt pinterestissä ihanan kuvan muhkeilla tyynyillä tehdystä eurolavasohvasta ja siitä se päähänpinttymä lähti. Tyynyjen metsästys olikin oma hommansa ja ehdin etsiä netin syövereistä jopa koirien ulkotyynyjä, jotka olisivat natsanneet eurolavojen kokooon. Turhautumiseen asti etsitttyäni kivoja ja hinta-laatu suhteeltaan passeleita tyynyjä meinasin jo luovuttaa ja hommata tyynyt ikeasta.. Tosin ne eivät olisi natsanneet kooltaan eurolavojen kanssa minun silmään hyvin ellei lavoja olisi vielä hiukan sahaillut. Onnekseni ihana ystäväni sattui hädän hetkellä kysymään, olisimmeko ulkotynyynyjä vailla. Sain kuin sainkin hankittua nämä ihanat tyynymme Virosta täältä.


Tyynyt olivat juuri sitä mitä olin etsinyt ja hinta-laatu on vähintäänkin bueno, samaa hintaluokkaa kuin ikeasta! 😉 Harmi vain ettei meiltä suomesta löytynyt meikäläisen etisnnöillä vastaavia.

 

Ihanaa kesää kaikille lukijoille, nautiskellaan lämmöstä!

Ps. Siirsimme sohvaryhmän sittenkin terassin katetulle alueelle ja hieman eri asetelmaan!:) 

Dreaming of a white christmas…vaaleaa hohdetta ja joulunodotusta Jen And Nellysin tapaan

Tässä pieni sisutuksellinen talvipolku kuvien avulla Jennin kodista, jossa arjen harmauteen on haluttu tuoda pilkettä, hohdetta, vaaleutta, jouluista tunnelmaa ja talven taikaa erilaisten koristeiden ja valojen avulla. Vaalkeasta joulusta saa siis vielä haaveilla, mutta jos oikein kovasti toivoo, niin kenties viimeistään jouluaattona luonto on saanut ansaitsemansa valkoisen peitteen. Toivottavasti kuvista löytyisi inspiraatiota ja kipinää oman kodin sisustukseen! 🙂

 

10814139_10152482962099109_2060596431_
Täällä vartioidaan me! 😀 Harmaavalkoiset pukit, Ikea ja Riviera Maison hurrikaani viime vuoden mallistosta (sisällä: Finnamarin valkoista ”lasisoraa” ja Tigerin erikokokoisia muovitimantteja).

 

10847030_10152482961234109_235308640_n
”Jackie the Jackrussell” -taulu (n. 7 vuotta sitten Ikeasta) sai softin valaistuksen pallovalosarjasta (merkkiä en muista, olivat yllärilahja poikaystävältä), johon kieputin hopeista helminarua, Stockmann.

 

10685120_10152482961319109_1120896361_n
Pallovalosarja valaisee kauniisti myös sisko Nelliltä saatua sisustustaulua, joka ikäänkuin vahingossa löysi paikkansa sohvan takaa, kun en tiennyt varmuudella mihin sen haluaisin ripustaa 😀

 

10846862_10152482961429109_1665052950_n
Lemppari joulukoriste, Riviera Maison (viime vuoden mallistosta).

 

10822256_10152482961544109_2015291926_n
Lemppari joulukoriste ansaitsi kaksi kuvaa tässä kimarassa 😀

 

10850773_10152482961884109_931663866_n
Suloisia valkoisia omenoita ja päärynöitä eri kokoisina, Stockmann. Nämä ihanuudet pääsevät koristuttamaan heinäseivästikkaita.

 

10850416_10152482992554109_907047305_n
Rakkaalta ystävältä saatu Tuhkimon korkkari! ❤

 

10836438_10152482963064109_674591443_n
Peuraemo ja vasat, Tiger. Graafiset, metalliset tuikkukipot ja kynttilälautanen ,H&M.

 

10847026_10152482963004109_1558957851_n
Pienehkö, mutta näyttävä käpysydän hennolla kimalteella toivottaa tervetulleeksi, Sokos.

 

Lämmintä ja kaunista joulunodotusta! 🙂