Jingle Bells, Jingle Bells…talvinen kuvapolku sisätilojen ja terassin sisustamiseen

photo-18-12-2016-13-10-56

Mikä olisikaan ihanampaa kuin talven pimenevinä iltoina tuoda kotiin pehmeää valoa, tunnelmaa ja pientä säihkettä…siispä halusimme jakaa tämän vuoden talvisisustuksemme yksityiskohtia runsain kuvin 🙂 Nelli keskittyi tänä vuonna ulkotilojen eli terassin talvi-ilmeseen. Siinä olikin hieman pähkinää purtavaksi, sillä neliöitä on melkoisen runsaasti ja näin ollen mahdollisuudet toteuttaa omia ideoita lähes rajattomat (budjetti vain rajana 😉 ). Jenni puolestaan panosti sisätiloihin, jossa pienemmät neliöt sanelevat enemmän miten paljon ja mihin kannattaa koristeita/sisustuselementtejä sijoittaa (tämä ehkä ihan hyvä asia, sillä isompien neliöiden kanssa saattaisi lähteä mopo melko herkästi käsistä 😉 ). Molemmat olemme mieltyneet vaaleaan sisutukseen, joten tänäkin vuonna sävyt ovat valkoista, harmaata, hopeaa sekä murrettuja luonnonsävyjä. Lopputuloksista haluttiin harmonisia, pehmeitä ja kotoisia pienellä säihkeellä. Tässäpä siis talvinen kuvapolku kotiemme sisustukseen…

photo-18-12-2016-12-16-52

photo-18-12-2016-12-16-42

photo-18-12-2016-12-17-05

photo-18-12-2016-12-16-27

photo-18-12-2016-12-16-22

photo-13-12-2016-18-54-49

photo-20-11-2016-11-36-23

photo-20-11-2016-14-01-36-1

photo-27-11-2016-16-05-10

photo-13-12-2016-20-05-35

photo-10-11-2016-17-06-54-1

 

Idyllistä joulunaikaa! ❤

Mainokset

Juhlakattaus ja illallinen Jen and Nellysin tapaan

15424642_10154091001319109_2077136237_n

Isämme täytti pyöreitä joulukuussa ja sankarin toiveesta ei juhlittu isompia juhlia. Päätimme kuitenkin yllättää hänet itsenäisyyspäivänä juhladinnerillä tulevien syntymäpäivien kunniaksi. Laitoimme Nellin luona kodin koreaksi ja kattauksen viimeisen päälle. Jatkettava ruokapöytäkin pääsi vihdoin oikeuksiinsa! Sankari oli yllättynyt ja lopputulokseen tyytyväinen, tästä voisikin helposti tulla meidän perheen traditio itsenäisyyspäivälle.

Työjako oli alusta asti selvä: Jenni huolehti kattauksesta ja Nelli menu:sta 😀

 

Kattaukseen haluttiin viileyttä, talvisuutta, harmoniaa, hieman säihkettä ja luontoa. Sävyiksi valikoitui valkoinen, harmaa ja hopea. Aidot kävyt useammassa koossa toivat kattaukseen toivottua särmää ja rustiikkista vivahdetta. Hopeiset helmiketjut puolestaan lisäsivät ylellisyyden tuntua. Jotta kokonais fiilis ei menisi liian kylmäksi lisättiin pöytään koristeiksi tuikkuja ja kynttilänjalkoja, joiden lempeä valo pehmensi yleisvaikutelmaa.

15401469_10154091001414109_1033022295_n

15435702_10154091001489109_852081077_nle setti

15451444_10154091001314109_348223289_n

15423684_10154091001419109_220954767_n

 

Itsenäisyyspäivän pyöreiden menu:

Alkumaljana toimi jouludrinkki  sitruuna vichystä, gingeralesta, toffeelikööristä ja Disoronnosta.Koristelu jäisillä karpaloilla ja rosmariinin oksalla.

Alkuruoaksi kana-pekoni & kylmäsavuhärkä-piparjuuri smörrebrödit.

15402995_10154091001289109_187129211_n

Pääruoaksi teimme Kuhawalewskaa isän kalastamista kuhista sekä muskotti mausteiset ducheese-perunat.


Jälkiruaksi tarjottiin joulupavlovaa Fresitan talvikuoharin ja kahvin kanssa.

 

Loppuilta menikin sohvalla löhöillessä ja linnanjuhlien pukuloistoa ihastellessa!

Ps. Kysy ihmeessä, jos kattauksesta tai menusta heräsi kysymyksiä. Vastaamme mielellämme 🙂

Dreaming of a white christmas…vaaleaa hohdetta ja joulunodotusta Jen And Nellysin tapaan

Tässä pieni sisutuksellinen talvipolku kuvien avulla Jennin kodista, jossa arjen harmauteen on haluttu tuoda pilkettä, hohdetta, vaaleutta, jouluista tunnelmaa ja talven taikaa erilaisten koristeiden ja valojen avulla. Vaalkeasta joulusta saa siis vielä haaveilla, mutta jos oikein kovasti toivoo, niin kenties viimeistään jouluaattona luonto on saanut ansaitsemansa valkoisen peitteen. Toivottavasti kuvista löytyisi inspiraatiota ja kipinää oman kodin sisustukseen! 🙂

 

10814139_10152482962099109_2060596431_
Täällä vartioidaan me! 😀 Harmaavalkoiset pukit, Ikea ja Riviera Maison hurrikaani viime vuoden mallistosta (sisällä: Finnamarin valkoista ”lasisoraa” ja Tigerin erikokokoisia muovitimantteja).

 

10847030_10152482961234109_235308640_n
”Jackie the Jackrussell” -taulu (n. 7 vuotta sitten Ikeasta) sai softin valaistuksen pallovalosarjasta (merkkiä en muista, olivat yllärilahja poikaystävältä), johon kieputin hopeista helminarua, Stockmann.

 

10685120_10152482961319109_1120896361_n
Pallovalosarja valaisee kauniisti myös sisko Nelliltä saatua sisustustaulua, joka ikäänkuin vahingossa löysi paikkansa sohvan takaa, kun en tiennyt varmuudella mihin sen haluaisin ripustaa 😀

 

10846862_10152482961429109_1665052950_n
Lemppari joulukoriste, Riviera Maison (viime vuoden mallistosta).

 

10822256_10152482961544109_2015291926_n
Lemppari joulukoriste ansaitsi kaksi kuvaa tässä kimarassa 😀

 

10850773_10152482961884109_931663866_n
Suloisia valkoisia omenoita ja päärynöitä eri kokoisina, Stockmann. Nämä ihanuudet pääsevät koristuttamaan heinäseivästikkaita.

 

10850416_10152482992554109_907047305_n
Rakkaalta ystävältä saatu Tuhkimon korkkari! ❤

 

10836438_10152482963064109_674591443_n
Peuraemo ja vasat, Tiger. Graafiset, metalliset tuikkukipot ja kynttilälautanen ,H&M.

 

10847026_10152482963004109_1558957851_n
Pienehkö, mutta näyttävä käpysydän hennolla kimalteella toivottaa tervetulleeksi, Sokos.

 

Lämmintä ja kaunista joulunodotusta! 🙂

 

TUPSUPIPO vinoraitakuviolla talven pakkasille!

Sain muutama viikko sitten inspiraation pipon tekemisestä kun olin pipometsällä keskustassa rakkaan pikkuserkkuni kanssa. Siitä se sitten lähti…

10833899_10152806739686075_225003506_n
Etummaisena novitan nutrian sävyisestä (sävy lopetettu) hile langasta tehty pipo pinkillä tupsulla. Taaemmaisena lahjaksi tehty novita naavasta tehty resorillinen ja isompi tupsuinen pipo.

Jostain syystä en ole tainnut koskaan kutoa pipoa, vaan joskus edellisellä vuosituhannella olen tainnut joskus virkata sellaisen.  Kotoani löytyikin sopivasti pari kerää ihanaa ruskeaa novitan hilelankaa (täm’ sävy on huonoksi onnekseni lopetettu tuotannosta) sopivat pyöröpuikot ja gran studion laajasta ohjevalikoimasta löytyi helposti haluamani vinoraitaisen pipon malli. Sitten vaan neulomaan!

Ohje on aika idioottivarma ja helppo sekä tuplalangalla neulominen on nopeaa. Tällä ohjeella pipo valmistuu muutaman illan aikana helposti. Huomaamattani muokkasin ohjetta hieman, joten yritän selkokielellä kertoa muokkaamani ohjeen alle. Alkuperäisen ohjeen näet täältä: http://www.garnstudio.com/lang/fi/visoppskrift.php?d_nr=151&d_id=43&lang=fi. Toisen pipon tein novitan harmaasta naava langasta ja suuremmalla silmukkamäärällä koska naavasta tuntui tulevan hiukan tiukempaa neulosta. Tein tämän pipon reunaan myös pienen resorin, joka sopii mielestäni malliin kivasti.

Pipoa varten tarvitset:
-Kaksi kerää lankaa (itse olen käyttänyt novita hile sekä naava lankaa, jotka molemmat soveltuvat koon 7 puikoille).
-Koon 7 pyöröpuikot (60cm) ja saman koon sukkapuikot.

Tupsu
-Lankaa tupsuun (ellet tee samasta mistä pipo on tehty)
-Pahvia
-Neula

Pipon ohje:

Luo TUPLAlangalla pyöröpuikolle 49 silmukkaa (hilelanka) 55 silmukkaa(naava) ja neulo suljettuna neuleena ensin yksi kerros oikeaa. Aloita sitten toisella kerroksella vinoraita neule: Neulo 4 silmukkaa oikein, 2 silmukkaa nurin, toista tätä koko kierroksen ajan. Työssä on sen verran silmukoita että kun neuloo suljettua neuletta, silmukat siirtyvät automaattisesti 1 silmukan verran oikealle ja työhön muodostuu vinoraitoja. Eli ei siis minkäänlaista rakettitiedettä tuon kuvion teko!! 😉

Jatka vinoraitaneuletta niin pitkään kunnes työn korkeus on n. 17-18 cm. Neulo sitten 1 kerros oikein ja  kiinnitä samalla  6 merkkilankaa työhön aina 8 silmukan (hilelanka) 9 silmukan (naava) välein. Jätä toiseksi viimeisen ja viimeisen merkkilangan väliin 9 silmukkaa. Jatka neulomalla sileää neuletta ja kavenna SAMALLA jokaisella kierroksella jokaisen merkkilangan oikealla puolella 1 silmukka, neulomalla 2 silmukkaa oikein yhteen. Toista tällaiset kavennukset joka kerros kunnes työssä on 19 silmukkaa jäljellä.  Neulo sitten kaikki silmukat pareittain oikein yhteen, jolloin jäljelle jää 10 silmukkaa. Katkaise lanka, vedä lanka loppujen silmukoiden läpi ja päättele langanpäät. Tadaa! Pipo on valmis!

10822150_10152806740131075_1310632756_n
Ensimmäinen pipo uunista ulos pinkillä tupsulla. Valitettavasti tämä nutrian värinen hile langan sävyn tuotanto on lopetettu. Tilalle on tullut uusia sävyjä, joista ei mikään muu tällä kertaa miellyttänyt silmää. Hile-lanka on ollut lempi talvilankaani, sillä hileet välkkyvät neuleesta juuri sopivan hillitysti.
10833851_10152806739951075_1810326501_n
Pipo versio 2. lähti lahjaksi. Lankana käytetty novitan harmaata naava lankaa ja tupsussa valkoista novitan hile lankaa. Tein tähän pipoon myös neljän kerroksen resorin.
10833808_10152806739911075_1758004518_n
Tarkennus reunan resorista. Sopii minusta hyvin pipon malliin:)

Sitten oli vuorossa tupsun teko, johon hain muistin virkistystä novitan ohjeesta: http://www.novita.fi/public/File/nuoriso%20sivu%2021.pdf.

Tässä ohje myös tupsun tekoon.

Oma ideani on, että tupsua voisi vaihtaa fiiliksen mukaan. Ensimmäinen tupsuni oli tietysti babypinkki tupsu novitan 7 veljeksen langasta:) Tupsu oli hiukan pieni, mutta tiivis. Toiseen pipoon tein ohjeen mukaisen, läpimitaltaan 15 cm löyhemmän tupsun novitan valkoisesta hile langasta.

10822536_10152806739486075_281544848_n

10822625_10152806740066075_75458807_n
Mitä isomman kiekon leikkaat, sitä isomman tupsun saat. Kiekon sisäympyrän koko taas vaikuttaa tupsun tuuheuteen.

10822237_10152806740061075_1625768456_n

10805283_10152806740056075_1346337813_n10836197_10152806739631075_462783406_n10822639_10152806739451075_482265948_n10816091_10152806739456075_2086187713_n

Esimmäiseen pipoon kirjailin lempinimeni, KÄPY, ihan huumorimielessä; hauska idea persoonallisempaan pipoon. Tuplalangalla neulotusta piposta tuli kivan lämmin, pitää varmasti pään kuin pään lämpimänä talven tuiskuissa
Esimmäiseen pipoon kirjailin lempinimeni, KÄPY, ihan huumorimielessä; hauska idea persoonallisempaan pipoon. Tuplalangalla neulotusta piposta tuli kivan lämmin, pitää varmasti pään kuin pään lämpimänä talven tuiskuissa.
10818543_10152806739841075_231289668_n
Oli pakko kokeilla ja kyllä, tämäkin pipo mahtuu päähän, pitää tehdä varmaan itselle samanlainen 😀 Respori ja iso tupsu oli mielestäni kiva lisä.

Saa nähdä tuleeko tehtyä muutama muu myös punkin konttiin:)

Ensipuraisu: Talvisen herkullisia tuotteita iholle Yves Rocherin tapaan

Photo 23.11.2014 12.48.15

Myönnettäköön nyt heti alkuun, että vielä puolitoista vuotta sitten kauneudenhoito brändi Yves Rocher toi mieleen lähinnä 80/90-luvulta utuiset muistikuvat äidille tulleista kirjeistä, joissa oli sivukaupalla katalogeja kosmetiikasta sekä niitä huikeita pieniä arvontarullia, joita avaammalla saattoi voittaa kaikkea sälää suihkutuotteista pieniin keraamisiin figuureihin 😀 Ei siis järin vakuuttava saatika toimiva mielikuva yhdestäkään tuotteesta tai koko brändistä. Tämä mielikuva sai kuitenkin kyytiä muutama kesä sitten, kun hyvä ystäväni halusi käydä Yves Rocherin putiikissa Helsingin Forumissa shoppailun lomassa. Vähintäänkin epäilevänä ja naama pienellä nutturalla suostuin lähtemään mukaan. Ja onneksi ennakkoluulot eivät jättäneet odottelemaan putiikin ulkopuolelle kädet puuskassa, vaan menin mukaan sisälle ja ihastuin tuotesarjaan, joka on siitä lähtien kuulunut päivittäiseen ihonhoitorutiiniini hämmentävän hyvän tuoksuisten, toimivien ja lompakkoystävällisten tuotteiden avulla. Ilokseni huomasin, varastojen täyttö reissulla, että Yves Rocherin valikoimiin oli tullut upeita uusia tuotteita ja nami tuksujen kera, joten päätin, että nyt jos koskaan on aika kertoa näistä huipuista tuotteista, joista myös saa näppäriä joululahjoja valmiina setteinä tai itse kokoamalla 😉 Ja sitten itse tuotteisiin…

 

Photo 23.11.2014 12.31.19 (1)

Vasemmalta:

1. Yves Rocher, Les Plasirs Nature Organic Vanilla (400ml)

Tämä on tuote ja tuotesarja on juuri se jota huomaan ostavani uudelleen ja uudelleen eikä kyllästymistä näy. Etenkin vanilja tuoksu on herkullisen karamellimainen olematta kuitenkaan liian makea tai ällö. Vartalovoide on pehmeää, riittoisaa, kosteuttaa juuri sopivasti, ei jää tahmeaksi ja mikä ihaninta, tuoksu pysyy iholla pitkään, mutta tarpeeksi vienosti, jolloin ei ala ärsyttämään nenää. Tästä tuotesarjasta löytyy monta miellyttävää tuoksua, joista muiksi lemppareikseni on noussut karhunvatukka sekä kookos. Käytössäni on myös saman sarjan suihkusaippuat, jotka huumaavat lempeillä tuoksuilla sekä ovat kosteuttavia eivätkä vaahtoa liikoja. Tuotteet ovat myös riittoisia ja hintaan nähden erittäin hyvän kokoisia (8,50e 400ml). Tuotesarja on laaja ja sisältäen esimerkiksi käsisaippuaa, kuorintaa, hoitavampia vartalovoiteita (ihanissa ”hillopurnukoissa”), joten jokaiseen makuun löytyy jotain. Kuivalle iholle suosittelisin kokeilemaan hoitavaa vartalovoidetta. Huom! voit ostaa erikseen pumppuja pulloihin, jolloin tuotteiden käsittely helpompaa ja siistimpää, yksi pumppu maksaa noin 0,50e ja sopii kaikkiin tuotesarjan pulloihin.

2. Yves Rocher, Pear Caramel vartalovoide (400ml) ja täyteläinen suihkugeeli (400ml) (molemmat limited edition)

Tästä ei talvituoksu parane!  Samettisen pehmeä yhdistelmä päärynää ja toffeeta. Vartalovoiden on yhtä pehmeää ja miellyttävää kuin manitsemani vanilja vartalovoide. Koostumus myös yhtä hyvä, sekä tuoksu jää iholle miellyttävästi viipyilemään. Pullot yhtä herkullisen näköisiä kuin miltä sisus tuoksuu. Suihkugeeli on enemmänkin suihkuvoiteen tyyppinen ja erittäin miellyttävä. Tuoksu valtaa koko kylpyhuoneen ja suihkuttelusta ei meinaa tulla loppua 😀 Vartalovoiteen hinta ei päätä huimaa n.7,50e 400 ml ja suihkugeeli muistaakseni vielä huokeampi. Myös näihin pulloihin sopivat samat pumput kuin yllä olevaan tuotesarjaan.

 

Photo 23.11.2014 12.35.03

Vasemmalta:

1. Yves Rocher, Blackberries Hand cream (75ml) (limited edition)

Tuote tuoksuu juuri eikä melkein karhunvatukalle ja tummille marjoille. Näppärä käsiveska koko ja kaunis, jopa hieman juhlallinen tuubi. Miellyttävä iholla, ei jätä tahmeaksi, imeytyy hyvin ja kosteuttaa. Tuoksu tarpeeksi mieto eikä jää liikoja tuoksumaan käsiin, jolloin ei ärsytä. Tähän tuotesarjaan kuuluu myös muita varatalonhoito tuotteita kuten käsisaippuaa, vartalovoidetta ja kuorintageeliä. Käsivoitteen hinta erittäin mukava 1,90e.

2. Yves Rocher Cocoa & Orange suihkugeeli (200ml) ja Cocoa &Orange käsivoide (75ml) (molemmat limited edition)

Jep, ei nämä suklaantuoksuiset tuotteet kyllä mene koskaan metsään…eikä siis myöskään tämän tuotteen kohdalla. Tuoksu on juuri kuin sulatettua appelsiinisuklaata ja sitä tekisi mieli kaataa purtilosta suoraan suuhun (en kuitenkaan suosittele…tuottee vain ulkoiseen käyttöön 😀 ). Tuotteet on pakattu kauniisiin paketteihin, jotka kuvaavat tuotteita osuvasti. Suihkugeeli pienempää kokoa kuin edellisessä kuvassa olleet, mutta mielestäni tämäkin koko toimii oikein näppärästi sekä korkissa on valmiiksi annostelija, joten erillistä pumppua ei tarvita. Suihkugeeli tuntuu miellyttävältä iholla ja tuoksu on houkuttava, mutta ei niin pitkäkestoinen (osa näkee tämän hyvänä puolena ja toiset huonona). Käsivoide samaa taattua laatua kuin yllä mainittu Blackberries. Tähän tuoteperheeseen kuuluu myös käsisaippua ja astetta ylellisempi suihkusaippua. Jos jotain jäin kaipaamaan niin appelsiinisuklaa vartalovoidetta. Käsivoidetta oli putiikissa muutamia kappaleita irto myynnissä, mutta muussa tapauksessa käsivoiteen voi ostaa settinä, johon kuuluu suihkugeeli sekä käsisaippua. Suihkugeeli 2,50e ja käsivoide (irtona) 1,90, koko setti 6,90e.

 

Yves Rocherin liikkeitä löytyy ympäri suomea sekä laajat valikoimat löytyvät myös verkkokaupasta.

 

Ylellisiä ja herkullisia tuoksuhetkiä! 🙂

Täyden kympin hedelmäinen auratorttu

10749180_10152763305581075_153997935_nISÄN PÄIVÄ. Meidän isällä kun on kaikki merkki- ja juhlapäivät marras- ja joulukuun aikana, ajattelimme yllättää rakkaan isämme tällä suolaisen makealla uutuuskokeilulla tänään, isänpäivänä. No, siinähän kävi sitten niin että kyseinen torttu vei kaikilta kielen mennesssään ja teos sai arvosanaksi täyden kympin. Idean äitin on tällä kertaa Jenni ja valmistimmekin kakun yhteistuumin jo eilen illalla.

10754996_10152763304956075_2010642203_n
Paras makuelämys mitä vaakut ovat vähään aikaan maistelleet.

Ohje on napattu Valion respetiarkistosta: http://www.valio.fi/reseptit/hedelmainen-aura-torttu-1/. Kakku on helppo ja yksinkertainen valmistaa. Teimme tällä kertaa niin että valmistimme kakun eilen ja annoimme hyytyän yön yli jääkaapissa ja koristelimme vasta tänään. Torttu on täynnä mitä ihanimpaa makujen sinfoniaa. Tuhdista juustomäärästään huolimatta ensimmäisen palan jälkeen jäi niin raikas maku suuhun että kaikki santasasivat uudestaan. Pohjana on perus digestive keksipohja ja täyte sisältää viinirypäleitä, päärynää,tuorejuustoa, vispikermaa ja aurajuustoa. Täyte soveltuisi mielestämme täydelisesti esimerkiksi joulun juustopöytään homejuusto-hedelmälevitteeksi pipareiden päälle. Ai että! NAM!

Kivaa twistiä jo valmiiseen makuelämykseen tuo koristelun hunajameloni, kinuskikastike sekä sitruunamelissan lehdet. Lisäksi mainittakoon, että aurajuuston maku muuttuu pehmeämmäksi täytteessä. Voisin hyvin kuvitella että aurajuustoa vielä arastelevat saattaisivat tykätä tästä maku kombosta hyvinkin paljon. 🙂

Pohja:

175g digestivekeksejä
50g voisulaa

Käsittele keksit muruksi ja yhdistä voisulan kanssa. Painele massa n. 24cm irtovuokapohjaan.

Täyte:

350g vihreitä, kivettömiä viinirypäleitä
1 iso omena (200g) tai säilykepäärynöitä
200g maustamatonta tuotejuustoa
1pss (150g) aurajuusto murua
2dl vispikermaa
3rkl sokeria
3 liivatelehteä
1rkl sitruunanmehu

Koristeluun:

Kinuskikastiketta
Hunajamelonia
Sitruunamelissaa
Auramurua (Jätä täytteestä koristeluun 2 rkl)

Pilko viinirypäleet 4 osaan sekä omena/päärynä pieniksi kuutioiksi. Lisää maustamaton tuorejuusto, auramuru sekä sokeri ja sekoita tasaiseksi. Laita tässä vaiheessa liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi ja vaahdota sillä aikaa kerma valmiiksi. Kiehauta seuraavaksi sitruunamehu kattilassa ja lisää kuumaan mehuun kuivaksi puristetut liivatteet. Valuta seuraavaksi mehu-liivateseos ohuena norona täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen. Lisää viimeiseksi kermavaahto. 

Lisää seuraavaksi täyte irtopohjavuokaan ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa ainakin 5 tuntia, mielellään yön yli. Koristele ennen tarjoilua. 

10748763_10152763305196075_625512830_n
Päätimme jokaisen antaa itse lisätä kinuskia oman maun mukaan. Kinuskin voisi myös lisätä torttuun jo koristeluvaiheessa.
10805370_10152763305641075_446219406_n
Sitruunamelissaa ei kannata unohtaa koristeluista 😉
Winter Secco , makea kuohuviini sopii hyvin tarjolle talven ja joulun tarjoiluihin. Kuohuvassa on piristykseksi kerrankin ruuvattava korkki.
Winter Secco , makea kuohuviini sopii hyvin tarjolle talven ja joulun tarjoiluihin. Kuohuvassa on piristykseksi auki ruuvattava korkki. Kuohuva maistui ihanan jouluiselta ja glögiltä, täydellinen vaihtoehto makeaksi kuplivaksi talven nuatiskeluhetkiin!

Löysimme lisäksi alkosta aivan mainion talven ja joulun makuisen kuohuviinin. Sopii muuten nautittavaksi esimerkiksi tämän juustokakun kanssa yhtä hyvin kuin nenä sopii päähän;) Suunnittelimme jo että kakku ja juoma tulee osaksi meidän joulumenuuta. Can’t wait!! 😀